... Estäkää Henkinen Väkivalta Työpaikoilla, Työpaikkakiusaaminen ...
Vaasalainen musiikinopettaja |
/ #43 Miten saataisiin työpaikkakiusaamiset vähentymään?25.11.2013 07:56http://tyopaikkakiusatut.net/?p=1996 (Omien kokemuksien perusteella kertyneet ehdotukset lainsäätäjille.) - työnantaja ja työntekijä ei saisi liittyä samaan ammattiliittoon - työnantajapuoli tai aikaisempi työnantajapuoli ei missään tapauksessa alaisten pääluottamusmieheksi - OAJ:in toimintasäännöt on muutettava siten, että se puuttuisi mahdollisen kiusaamistapauksen uhrin asiaan konkreettisella tasolla jo varhaisessa vaiheessa. (Minä ja kaksi kollegaamme tarjouduttiin lähtemään Helsinkiin, pyysimme OAJ:ltä aikaa voidaksemme kertoa kohtelustamme, mutta emme sitä saaneet. Sain joitakin juristikielellä kirjoitettuja neuvoja antavia kirjeitä ja selitettiin, että OAJ ei tule väliin, vasta, kun on ryhdytty oikeudellisiin toimenpiteisiin = kun minut irtisanottiin ja/jos minä valitan siitä. Se on henkisesti pahoinpidellyn ihmisen kannalta myöhäistä ja riittämätöntä. OAJ:llä olisi oltava sääntöjä, joiden mukaan se tulisi jo varhaisessa vaiheessa työnantajan ja työntekijän väliin. Henkisesti pahoinpidelty ihminen ei välttämättä jaksa lukea huolellisesti juristin kiemura-kieltä. Olen täysin vakuuttunut siitä, että tapauksessani työnantaja puoli olisi pysähtynyt heti alkuun, jos OAJ:n edustaja olisi sanonut sille: työntekijälle annettu 15 tunnin valmistumisaika kuulemistilaisuuteen ei riitä, siirretään ajankohta ja minä OAJ:n edustajana tulen kuulemistilaisuuteen mukaan.) - lautakunnan jäsenten paljon perusteellisempi valmentaminen tehtäväänsä (oikeudet, tehtävät, velvollisuudet, työnjako – Vaasassa AVI:n lautakunnalle osoittamia kirjeitä ei lautakunta välttämättä saa, vasta kun virkamiehet tekivät vastineensa, ja lautakunnan jäsenet hyväksyvät lausunnon näkemättä varsinaista AVI:n tekstiä) - pykälän, joka sanoo, että työntekijä ei saa asettaa työnantajaa huonoon valoon (ristiriidassa sananvapauden kanssa? ja työntekijä ei saa kertoa enää faktojakaan) uudelleen miettiminen (nythän oli Riihimäen tapaus) - koulujen johtokunnat takaisin (he tuntevat opettajia, heidän välissä olo voi estää jo /työnantajan/ ajatustakin ruveta kiusaamaan saati irtisanomaan) - ehdottomasti muutettava se, että rehtori saa antaa omassa vallassaan varoituksen eikä siitä voi valittaa mihinkään! Ei edes AVI:lle. - AVI:ille, oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusapumiehelle enemmän valtaa, kuin että se vain voi huomauttaa (esimerkiksi varoituksen antaminen tai valta ehdottaa kaupungille harkita mahdollinen varoitus, valta todeta esimies tehtäväänsä kykenemättömäksi, jne.) - harkita velvoite AVI:lle, oikeuskanslerille ja oikeusasiamiehelle lähettää asia eteenpäin välittömästi – vaikka pyytämättäkin – toisille tahoille, mikäli näkee, että jutussa lienee kyse esimerkiksi mahdollisesta rikoksesta (esim. henkinen pahoinpitely, virkarikos, jne.) - AVI:n pitäisi olla vastuussa jollekin ylemmälle taholle päätöksistään - harkita velvoite hallinto-oikeudelle lähettää asia eteenpäin välittömästi – vaikka pyytämättäkin – toisille tahoille, mikäli näkee, että jutussa lienee kyse esimerkiksi mahdollisesta rikoksesta (esim. henkinen pahoinpitely, virkarikos, jne.) - rehtorilla ei saisi olla liikaa valtaa – hänellä (ainakin Vaasassa) on nyt yksinoikeus ottaa työhön ja irtisanoa - työnantajan vallan tulisi edellyttää vastuuta eli työantajan olisi oltava vastuussa teoistaan mielellään lain määräämällä tavalla ja ilman että työntekijä joutuu tekemään poliisille erillisiä tutkintapyyntöjä, mielellään jo hallinto-oikeuden päätöksessä automaattisesti mukana (!!!), jotta ei voisi käydä (kuten äskettäin Vaasassa, jolloin AVI pyysi kiinnittämään kaupungin huomion siihen, että oppilaiden oikeus poljettiin eikä silti – esimies-pikkupiirissä tapahdu yhtikäs mitään) Vastuunkannon muodot: varoitus, oikeudenkäynnin kulujen korvaus, mikäli kaupunki häviää esimiehen nostaman jutun, yms. Se ei voi olla oikein, että esimiehet voivat holtittomasti järjestellä irtisanomisia, yms. ja laittomien päätöksien oikeuskulut maksavat syyttömät veronmaksajat. (Jotka tapauksessani jopa vielä olivat /yli 700 henkilöä/ vedonneetkin päättäjiin välttää moisia toimenpiteitä.) - irtisanomisasioiden käsittelylle (varsinkin jos siinä on epäiltävissä mahdollinen narsismi-tapaus, henkinen pahoinpitely tai työpaikkakiusaaminen) tulisi olla kohtuullinen määräaika, jotta voitaisiin välttyä uhrin terveyden huonontumisesta. Tässä mielessä lainsäätäjien tulisi huomioida, että kyseessä on ruumiilliseen pahoinpitelyyn rinnastettava asia, joka esimiesten taholta voi olla jatkuvaa aivan niin pitkään, kuin oikeuden päätös saatetaan lainvoimaiseksi. - lainsäätäjän on lähdettävä siitä, että kyseessä on prosessin aikanakin jatkuvasta henkisestä pahoinpitelystä, joka on saatava poikki välittömästi. (Aivan, kuten kadulla lyötäisiin joku tai jos perheessä joku pahoinpidellään, se on saatava poikki heti.) Terveisin, Vaasalainen musiikinopettaja |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "... Estäkää Henkinen Väkivalta Työpaikoilla, Työpaikkakiusaaminen ..." tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1032 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2039 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18208 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
461 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1969 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
676 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
121 Luotu: 16.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6423 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10502 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
708 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.