... Estäkää Henkinen Väkivalta Työpaikoilla, Työpaikkakiusaaminen ...


Vieras

#26

26.05.2012 00:34

Työpaikkakiusaaminen ei vie vain työkykyä, se vie kyvyn elää omaa elämää.
Accountant

#27 Re:

11.07.2012 12:07

#26: -

Olet oikeassa. Ainoastaan työttömänä ollessani minulla on tunne että voin hallita omaa elämääni. Kaikki kiusaaminen ja tarve siihen kumpuaa heikosta itsetunnosta ja erilaisuuden sietämättömyydestä. Tai siitä ettei saa ihailun kohteelta haluamaansa "huomiota". Kiusaamisen mahdollisuudet ovat rajattomia em.tapauksissa omien kokemustenikin perusteella.

Itse olen joutunut kokemaan kiusaamista koska en ole luonteeltani erityisen sosiaalinen ja viihdyn kotona. Olen kuulemma "salaileva ja epäluotettava" koska en kuulu Facebookiin enkä muihinkaan sosiaalisiin medioihin. Samoin olen saanut kuulla olevani epänormaali uskonnollisen vakaumukseni takia. Koska keskityn työpaikalla työntekoon enkä juoruiluun ja omien asioiden hoitamiseen olen "eristäytyvä". Jokaisesta pienestäkin virheestä tehdään ammattitaitooni vihjaileva kommentti kaikkien kuullen. Kun minulla oli vaikea elämäntilanne vitsit olivat muutenkin vähissä - saati sitten kun siitä tehtiin oikein vitsailun aihe. Sitten päästiinkin haukkumaan huumorintajuttomaksi kun en ymmärtänut "vitsiä" kun syytettiin mm. työtuntien lisäämisestä ostopalvelutöissä omaan "pussiini", ym. muuta yhtä "hauskaa" ...

Itse asiassa olen nyt yli 20 vuotta työelämässä olleena ja suurimmaksi osaksi kiusatuksi joutuneena pätkätyöläisenä miettinyt vakavasti eläkkeelle hakeutumista - syystä etten enää jaksa olla kiusattavana enkä edes koe enää minkäänlaista mielenkiintoa töitten tekemiseen muille. Yrittäjäksi en ryhdy. Se on liian epävarmaa ja verottaja vie tuhkatkin pesästä.

En myöskään aio luopua uskonnollisesta vakaumuksestani, mielipiteistäni, enkä periaatteistani. Aion olla lihava ihan kiusallanikin. Muut eivät päätä siitä miltä minun pitäisi heidän mielestään näyttää ja millä tavoin elää.

 

 

 

Työpaikkakiusattu naisvaltaisella alalla

#28 Re: yksi monista kiusatuista 22

10.08.2012 09:51

#22: - yksi monista kiusatuista 22 

 

hei, kuulostaa tutulta ja minä olen ollut 11vuotta työpaikkakiusattu ja kertonut aina ajoissa esimiehille kiusaamisesta ja ottanut yhteyttä työsuojeluun kunnassani sekä pyytänyt kiusaajia lopttamaan jne. Kaikki keinot on kokeiltu, mutta apua en ole saanut. Kaikki neuvottelut on käty kolmikanta yms. Tulos että minä uuvuin ja olen nyt eläkkeellä 52 vuotiaana masennuksen takia, koska kiusaajat kieltävät aina kaikki ihan pokkana ja minä sitten olen heidän mielestään luulosairas/tai käsittänyt kaiken väärin, mutta itse tiedän mitä olen kokenut ja ne on tosia. Harmi vaan kun vain yksi tuli todistamaan ja hänkin uskalsi tulla siksi, kun ei ollu enään siellä töissä. Auttoiko se että oli todistaja esimiehille? Ei auttanut, mutta kiitos hänelle rohkeudesta, koska kovin moni ei tule todistamaan kiusaamispelon vuoksi. Kiusaajat oli noin pari kuukautta hissukseen, mutta sitten alkoi kosto toimet ja tiimin esimieskin mukana. Esimies kertoi valheita koko toimiston päällikölle ja minua ei uskottu sekä olin yksin ja eristetyksi muista/asioista joita ei kerrottu minulle. Aloin sairastelemaan kun en enään jaksanut ja kehoni ei jaksanut, sitten menin työterveyshuoltoon masennuksen/uupumuksen vuoksi. Minulle tehtiin kaikenlaisia muisti-yms. testejä ja lääkäri kirjoitti pitkän sairaslomat ja eläkkeelle lausunnon. Minä kyllä itse pyysin eläkkeelle pääsyä, koska en jaksa enään työelämässä. Voin kertoa että kotona olen todella onnellinen perheeni kanssa! Jos olisin saanut terveemmän työyhteisön , niin olisin vieläkin töissä, mutta lukuisista työpaikkahakemuksista, joita tein en päässyt yhteenkään, koska olin yli 40vuotias eli liian vanha mihinkään hakemaani uuteen työpaikkaan, siis eli ei ole helppo saada työpaikkaa. Jotkut sanoi että vaihda työpaikkaa, mutta ei se ole niin helppoa! Olin aluksi katkera kun joudun kiusatuksi, mutta aika nopeasti halusin sen unohtaa ja nyt nautin eläkepäivistä ja olen onnellinen vaikka eläke on pieni, mutta, raha ei ole minulle enään tärkeää, vaan luonnossa liikkuminen ja siitä nauttiminen eri vuoden aikojen mukaan ja se ei maksa mitään se on ilmaista sekä perheen/ystävien kanssa harrastaminen. Voimia kaikille kiusatuille ja toivottavasti pääsette eläkkeelle ja voitte unohtaa sairaat työyhteisöt, niin kuin minäkin teen ja ajattelen että kiusaajat ne vasta sairaita ovat ja onneksi minun ei tarvitse olla samanlainen. Kokoajan ne muistot menee etäämmälle, onneksi ja en tarvitse lääkitystä masennukseen, jota liian herkästi lääkärit tarjoaa.

Vieras

#29

10.09.2012 19:32

itse työpaikka kiusaamisen uhrina koen tämän erittäin tärkeäksi aiheeksi!
kiusattu&loukattu

#30 Re: pikaisia toimia tarvitaan ehdottomasti sekä yksityisellä että yleisellä tasolla

31.10.2012 16:38

#5: kiusattu&loukattu - pikaisia toimia tarvitaan ehdottomasti sekä yksityisellä että yleisellä tasolla

Edelleen olen sairaslomalla jota on lähes yhtäjaksoisesti jatkunut tammikuusta 2012 tähän päivään 31.10.2012. Aihe sama; työpaikkakiusaaminen. Olen yksin asian kanssa, tukea saan jkv. ammattiliitosta asioiden eteenpäin ajamisessa. Työnantajataholta en saa minkäänlaista tukea vaan päinvastoin, minulle on todella käännetty selkä. Sairaslomaani on jatkettu vuoden loppuun kysymättä minulta siihen mielipidettä! Olisin halunnut palata töihini tammikuun alusta 2012. Tilanne ajettiin siihen, että se ei ollut mahdollista. En tunne itseäni sairaaksi vain väsyneeksi tähän taistelemiseen joka kuluttaa voimiani. Päivääkään ei ole ettei asia olisi käynyt mielessäni. Ei tämä siis lomaltakaan tunnu vaan olen todella väsynyt ja nukun hyvin huonosti. Pelkään kuntoni koko ajan vaan entisestään romahtavan! Epäilen vahvasti, että narsistiset vaikutteet ovat yleisesti kiusaamisten taustalla! Minulla on uhriutumisen kokemus narsismista, se tekee työpaikkakiusaksen uhrina olemisesta tuplasti vaikeampaa.

Olli Hakala Pori / Deus Protector Noster

#31 JULKISUUS PARAS LÄÄKE + 0 TOLERANSSI

02.11.2012 09:16

Työpaikkaväkivallan uhrit... + koulukiusatut
https://www.facebook.com/groups/224174243936/?fref=ts
Itse olen läpikäynyt 2008-2009 15kk helvetin läpi, jota ei ole tähän päivään (2012) asti oikeudenmukaisesti käsitelty. Samassa "talossa" olen saanut kuulovammankin nyt lisäksi työaikana... ja mitään korvauksia vammasta ei ole. 17.11.2012 on vuosi kulunut tapaturmasta.
http://ollihakala.blogspot.fi/

Kriittistä journalismia jo yli kymmenen vuotta 2001-2012
Jive

#32 Kiitos tästä

13.02.2013 10:26

Hienoa, että on paikka, jonne voi kirjoittaa nimensä tukemaan hyvää asiaa.
Olin kiusattu vuosikausia, nyt olen ollut vuoden poissa työelämästä, enkä ole vieläkään tasapainossa asioiden suhteen.
Komppaan vierasta, joka siteerasi Einsteinia!
Voimia ja kaikkea hyvää kaikille!

Vieras

#33

24.02.2013 03:04

Omalta kohdaltani kiusaaminen tapahtui Turun yliopistossa.Menetin kiusaamisen seurauksena opiskelukykyni pitkäksi aikaa.Olen nyt kertonut henkisestä terrorista tutkija Liz Coleyshawille Wolverhamptonin yliopistoon.Kiusaamisen vastaisella adressilla voidaan toivottavasti vähentää kiusaamista myös korkeakouluissa. Sampo Ilvessalo,Turku.

Vieras

#34

08.03.2013 09:35

Oisiko mahdollista tehdä kansalaisaloite työturvallisuus lakiin. Kuten Belgiassa, jossa työnantajan tulee pystyä todistamaan ettei kiusaamista ole tapahtunut, voisi olla vaikutusta.

Terveisin: Ulla Koivula
Lahti
Heikki Dillström
Adressin tekijä

#35 Laita kiitos kiertämään!

10.03.2013 18:36

Sivustomme käynnistää Laita kiitos kiertämään! kampanjan, jonka tarkoituksena on luoda hyvää työilmapiiriä ja onnellisuutta työpaikoille.

http://tyopaikkakiusatut.net/?page_id=1727

Vieras

#36

11.03.2013 07:49

On kyllä kokemusta paljonkin ja kuntoutustuella ollan itskkin joo tää pitää loppua tää toistemme nokkiminen joka paikassa.
entinen kiusattu

#37 Elämälle Kiitos -

25.03.2013 01:51

Olin kiusattu lapsena naapurin lasten toimesta, sen jälkeen koulussa, ja viimeiseksi kunnanvirastossa, jossa demariesimies-nainen ja samaa porukkaa olevat työntekijät ryhmittyvät kaikkia muita vastaan, jotka eivät heihin kuuluneet.
Menetin terveyteni ja jouduin sairaseläkkeelle.
Onneksi ei tarvitse heitä enää nähdä. Kiitos Elämä !
Yksinhuoltajan ja lasten elämä pilalla työpaikkakiusaajien takia

#38

17.04.2013 13:40

Hyvä foorumi oikeasta asiasta. Sanktiot kunnollisiksi (30 000 euron korvaus minimissään), esim. rikosrekisteriotteesen merkintä, kaikilta työntekijöiltä, joka vuosi tarkistettava,työpaikkakiusaajille työsuhteen purku, nimet ja kuvat lehtiin, työpaikkakiusaajalle isot sakot esim. 30 000 korvaus kiusatulle poliisin toimesta. Usein ovat nämä ihmiset päiväkoti,-koulu- ja työpaikkakiusaajia, opettavat omille lapsilleen myös tällaisen perhekulttuurin. Päiväkodissa nämä ihmiset tekevät uusia koulukiusaajia ja kiusattuja. Suurin syy miksi ihmiset joutuvat jäämään ennenaikaiselle eläkkeelle. Hyssyttely ei auta, usein heikko, kyvytön, osaamaton johto. Kiusataan usein pätevää, aurinkoista, ystävällista, tuoreen koulutuksen omaavaa, sijaista, empaattista, sympaattista, sensitiivistä, työmoraaliltaan korkeampaa ihmistä, ollaan kateellisia, jostain syystä. Nämä kiusaajat ovat empatian kyvyttömiä, tunne/asennevammaisia ja toimivat mielivallalla kiusattuja kohtaan ja kukaan ei puutu. Hamurabin laki kehiin. Miksi säännöt ovat erit kiusatulle. Nouskaa barrkadeille muutetaan lakeja ja sanktiot koviksi. Pelko opettaa käyttäytymään. Ymmärrän sen että oikeus otetaan kohta omiin käsiin!

Vieras

#39

19.05.2013 07:26

idea on hyvä mutta kiusattuna olen todennut, että narsistisuus kiusaajassa on asia, johon on vaikea puuttua.oikeuden saaminen on tosi haastavaa ja aiheuttaa paljon ahdistusta ja pelkoa kiusatulle ja varmaan monelle työkaverille, joka tajuaa tilanteen. mutta kiitos asian esilletuomisesta.uskotaan oikeudenmukaisuuteen ja taistellaan mielivaltaa ja ylimielisyyttä vastaan yhdessä.KIITOS

Vieras

#40

17.07.2013 08:31

Isoillekin herroille kuri!!!
vieras

#41 hyvä adressi

19.07.2013 11:57

Samaa kiusaamista tapahtuu. Uhkailua, kiristystä, töiden mitätöintiä sekä eristämistä.

Olen hiljaa ja poistun paikalta sekä välttelen kyseistä ihmistä. Onneksi se on mahdollista. Kyseesä on esimies.

Huonoa kohtelua saa koko työyhteisö. Jokainen yrittää jotenkin pärjätä omalla tavallaan.

Toivottavasti tulee paljon allekirjoituksia adressiin.

Ja voimia teille kaikille
Työ vai henki?

#42 Re: Re: yksi monista kiusatuista 22

12.10.2013 09:48

#28: Työpaikkakiusattu naisvaltaisella alalla - Re: yksi monista kiusatuista 22

Onnittelut, että uskalsit hypätä tyhjän päälle! Olen ollut nykyisessä työpaikassani reilut neljä vuotta. Nyt olen ollut muutaman viikon sairaslomalla diagnoosina toistuva keskivaikea masennus ja yleistynyt ahdistuneisuus. Kiusaamiseni alkoi vähitellen ja hyvin pian aloittamiseni jälkeen. Aluksi en edes tajunnut, että kysymyksessä on kiusaaminen; oli vain jostain syystä ahdistava olo, joka kasvoi vuosien myötä. Kiusaajana on esimeiheni, joka on myös yrityksen toimitusjohataja ja suurin osakas. Henkilökuntaa on kymmenen henkeä, luottamusmiestä ei ole.

Aluksi luulin, että minussa on jotain vikaa ja tunsin syyllisyyttä, en vain tiennyt mistä minun piti syyllisyyttä tuntea. Ajan kuluessa sain ilmapiiriä tunnustelemalla ja keskustelujen kautta pidempään yrityksessä olleiden kanssa tietää, että esimehelläni on kautta aikojen ollut aina joku silmätikkunaan. Kaksi aikaisempaa työntekijää paikaltani oli saanut burn outin ja pari muuta esimies oli saanut käytöksellään savustettua ulos. Sain myös tietää, että minä todellakin olen esimeheni "erityistarkkailun alla". Syytä en tiedä. Työni olen kyllä hoitanut ja ajoissa töihin tullut. Muistan haikeudella "edellistä" elämääni, kun töihin meno tuntui vielä kivalta ja sai tehdä töitä normaalissa työyhteisössä.

Jo vuosi sitten minulle suositeltiin lääkärillä sairauslomaa psyykkisten oireiden vuoksi. Myös fyysiä vaivoja on ollut, mm. pahoja migreenikohtauksia. Kilpirauhasen vajaatoiminta todettiin vuosi sitten. En uskaltanut jäädä kuitenkaan sairauslomall. Viimeisen vuoden aikana aloin toivoa sairastuvani vakavasti, jotta voisin jäädä pois töistä. Kuoleman jatukset alkoivat olla pävittäisiä, sillä kuolemakin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin pysymynen työpaikassani. Näiden mustien ajatusten vuoksi menin alkusyksystä työpsykologille, joka kiireesti pasitti minut psykiatrille. Lääkäri määräsi muutaman viikon sairauslomalle ja aloitin uudestaan mielalalääkkeet. Rauhoittavia lääkkeitä olen syönyt lähes kolme vuotta, sillä ahdistus kasvaa joskus liian suureksi kestää "selvin päin". Nyt, kun työhön paluu häämöttää edessä, ahdistus taas puristaa rintaa ja herään öisin miettimään ratkaisua. Jos uskaltaisin, sanoisin itseni irti - ja siitähän seuraa karenssi eikä pienipalkkaisella säästöjä ole kovin pitkäksi aikaa. Tiedän, että työpaikalla ei mikään muutu. Päinvastoin, jos vanhat merkit pitävät paikkansa, esimieheni keksii kyllä tavan kostaa sairauslomani. Olen epätoivoinen ja tulevaisuus pelottaa.

Vaasalainen musiikinopettaja

#43 Miten saataisiin työpaikkakiusaamiset vähentymään?

25.11.2013 07:56

http://tyopaikkakiusatut.net/?p=1996

(Omien kokemuksien perusteella kertyneet ehdotukset lainsäätäjille.)
- työnantaja ja työntekijä ei saisi liittyä samaan ammattiliittoon
- työnantajapuoli tai aikaisempi työnantajapuoli ei missään tapauksessa alaisten pääluottamusmieheksi
- OAJ:in toimintasäännöt on muutettava siten, että se puuttuisi mahdollisen kiusaamistapauksen uhrin asiaan konkreettisella tasolla jo varhaisessa vaiheessa. (Minä ja kaksi kollegaamme tarjouduttiin lähtemään Helsinkiin, pyysimme OAJ:ltä aikaa voidaksemme kertoa kohtelustamme, mutta emme sitä saaneet. Sain joitakin juristikielellä kirjoitettuja neuvoja antavia kirjeitä ja selitettiin, että OAJ ei tule väliin, vasta, kun on ryhdytty oikeudellisiin toimenpiteisiin = kun minut irtisanottiin ja/jos minä valitan siitä. Se on henkisesti pahoinpidellyn ihmisen kannalta myöhäistä ja riittämätöntä. OAJ:llä olisi oltava sääntöjä, joiden mukaan se tulisi jo varhaisessa vaiheessa työnantajan ja työntekijän väliin. Henkisesti pahoinpidelty ihminen ei välttämättä jaksa lukea huolellisesti juristin kiemura-kieltä. Olen täysin vakuuttunut siitä, että tapauksessani työnantaja puoli olisi pysähtynyt heti alkuun, jos OAJ:n edustaja olisi sanonut sille: työntekijälle annettu 15 tunnin valmistumisaika kuulemistilaisuuteen ei riitä, siirretään ajankohta ja minä OAJ:n edustajana tulen kuulemistilaisuuteen mukaan.)
- lautakunnan jäsenten paljon perusteellisempi valmentaminen tehtäväänsä (oikeudet, tehtävät, velvollisuudet, työnjako – Vaasassa AVI:n lautakunnalle osoittamia kirjeitä ei lautakunta välttämättä saa, vasta kun
virkamiehet tekivät vastineensa, ja lautakunnan jäsenet hyväksyvät lausunnon näkemättä varsinaista AVI:n tekstiä)
- pykälän, joka sanoo, että työntekijä ei saa asettaa työnantajaa huonoon valoon (ristiriidassa sananvapauden kanssa? ja
työntekijä ei saa kertoa enää faktojakaan) uudelleen miettiminen (nythän oli Riihimäen tapaus)
- koulujen johtokunnat takaisin (he tuntevat opettajia, heidän välissä olo voi estää jo /työnantajan/ ajatustakin ruveta kiusaamaan saati irtisanomaan)
- ehdottomasti muutettava se, että rehtori saa antaa omassa vallassaan varoituksen eikä siitä voi valittaa mihinkään! Ei edes AVI:lle.
- AVI:ille, oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusapumiehelle enemmän valtaa, kuin että se vain voi huomauttaa (esimerkiksi varoituksen antaminen tai valta ehdottaa kaupungille harkita mahdollinen varoitus, valta todeta esimies tehtäväänsä kykenemättömäksi, jne.)
- harkita velvoite AVI:lle, oikeuskanslerille ja oikeusasiamiehelle lähettää asia eteenpäin välittömästi – vaikka pyytämättäkin – toisille tahoille, mikäli näkee, että jutussa lienee kyse esimerkiksi mahdollisesta rikoksesta (esim. henkinen pahoinpitely, virkarikos, jne.)
- AVI:n pitäisi olla vastuussa jollekin ylemmälle taholle päätöksistään
- harkita velvoite hallinto-oikeudelle lähettää asia eteenpäin välittömästi – vaikka pyytämättäkin – toisille tahoille, mikäli näkee, että jutussa lienee kyse esimerkiksi mahdollisesta rikoksesta (esim. henkinen pahoinpitely, virkarikos, jne.)
- rehtorilla ei saisi olla liikaa valtaa – hänellä (ainakin Vaasassa) on
nyt yksinoikeus ottaa työhön ja irtisanoa
- työnantajan vallan tulisi edellyttää vastuuta eli työantajan olisi oltava vastuussa teoistaan mielellään lain määräämällä tavalla ja ilman että työntekijä joutuu tekemään poliisille erillisiä tutkintapyyntöjä, mielellään jo hallinto-oikeuden päätöksessä automaattisesti mukana (!!!), jotta ei voisi käydä (kuten äskettäin Vaasassa, jolloin AVI pyysi kiinnittämään kaupungin huomion siihen, että oppilaiden oikeus poljettiin eikä silti – esimies-pikkupiirissä tapahdu yhtikäs mitään)

Vastuunkannon muodot: varoitus, oikeudenkäynnin kulujen korvaus, mikäli kaupunki häviää esimiehen nostaman jutun, yms. Se ei voi olla oikein, että esimiehet voivat holtittomasti järjestellä irtisanomisia, yms. ja laittomien päätöksien oikeuskulut maksavat syyttömät veronmaksajat. (Jotka tapauksessani jopa vielä olivat /yli 700 henkilöä/ vedonneetkin päättäjiin välttää moisia toimenpiteitä.)
- irtisanomisasioiden käsittelylle (varsinkin jos siinä on epäiltävissä mahdollinen narsismi-tapaus, henkinen pahoinpitely tai työpaikkakiusaaminen) tulisi olla kohtuullinen määräaika, jotta voitaisiin välttyä uhrin terveyden huonontumisesta. Tässä mielessä lainsäätäjien tulisi huomioida, että kyseessä on ruumiilliseen pahoinpitelyyn rinnastettava asia, joka esimiesten taholta voi olla jatkuvaa aivan niin pitkään, kuin oikeuden päätös saatetaan lainvoimaiseksi.
- lainsäätäjän on lähdettävä siitä, että kyseessä on prosessin aikanakin jatkuvasta henkisestä pahoinpitelystä, joka on saatava poikki välittömästi. (Aivan, kuten kadulla lyötäisiin joku tai jos perheessä joku pahoinpidellään, se on saatava poikki heti.)

Terveisin,
Vaasalainen musiikinopettaja
juristikiusaaja

#44 Mutta miten saada

05.02.2014 07:47

... näkyväksi se, että kiusaajien enemmistö on esimiesasemassa olevia, päättäjiä. Korkeasti koulutettuja, jotka sitten eivät voi sietää sitä, että joku hieman vähemmällä koulutuksella onkin paremmalla ymmärryksellä varustettu ja taitavampi. Jotenkin säädöksissä pitäisi huomioida entistä paremmin juuri tämä esimies-alaissuhde ja kriteerien tulee myös olla sen mukaiset mitä kiusaamiseen tulee. Samoin näyttökysymyksiä tulee lieventää työntekijän näkökulmasta, koska se on tänä päivänä jokseenkin mahdoton asia. Mutta tärkeää on myös se, että jokaista työntekijää ohjeistetaan siinä, että mitä ovat ne konkreettiset toimenpiteet, mitä tulee tehdä jos kokee joutuneensa epäasiallisen kohtelun alaiseksi. Tätä eivät työsuojelupiirit kerro ja ne asettuvat jostain syystä aina työnantajan puolelle. Tästä on itselläni kokemus, mutta voitin silti oikeustaistelun. Tosin tämä juristiesimies jatkaa edelleen samoissa tehtävissä - koska ei ole yhteiskunnassa kaikille näkyvässä valokeilassa, joskin ko. organisaatio toimii yhteiskunnan eli veronmaksajien varoilla. Ne rahat menevät kyllä kankkulan kaivoon, koska häntä kiinnostaa vain oma palkkansa.
Henkisen väkivallan kriminalisoinnin puolesta

#45

19.02.2014 13:16

Miksi tämä ei ole henkisen väkivallan kieltämiseksi yleensä? Koulukiusaaminen aiheuttaa myös valtavat menot yhteiskunnalle. Nettikiusaamisesta puhumattakaan. Nykyisin voi koota kiusauskoplan ympäri maata ja harjoittaa systemaattista vainoa yhtä tarkoin valittua uhria kohtaan jonka seurauksena ihminen alkaa pelätä kokonaan nettiin menoa. Itse olen työkyvyttömyyseläkkeellä vuodesta 2010 asti nettikiusaamisen takia.
entinen muuttaja

#46 Totuus Muuttopalvelu Niemi OY:stä

06.03.2014 16:22

#26: -

Muuttoalalla kiusatut päätti ainakin ottaa kantaa julkaisemalla tämän biisin kokemastaan kohtelusta : http://www.youtube.com/watch?v=Gjeyj0QsoW8

entinen muuttaja

#47 Re: kiusausta vastaan tehty biisi

15.03.2014 03:53

#1: Nasdef Mozuanuhyfg -

Muuttopalvelussa kärsineet tekivät räp-biisin kokemastaan väärinkohtelusta http://www.youtube.com/watch?v=Gjeyj0QsoW8


Vieras

#48

03.04.2014 14:23

Asia on vakava uhrille ja siihen on suhtauduttava vielä vakavammin
asiantuntemuksella ja kokemuksella


Vieras

#49

23.04.2014 11:33

Olen lähettänyt asian tiimoilta sähköpostia Pääministeri Kataiselle - ilman tulosta.

Kataisen ollessa Valtionvarainministeri hänen ministeriössään paljastui vakava työpaikkakiusaaminen joka maksoi meille veronmakasjalille todella paljon,

Vieras

#50

05.01.2016 17:35

Työpaikkakiusatun/syrjityn oikeusturva tässä "sivistysvaltiossa" on alkeellisella tasolla. Tapausten vanhenemisaika 2 v. liian lyhyt koska yhteiskunnan koneisto - syyttäjät, oikeuslaitos ym. tukossa.
Jos hoidettaviin asioihin ei saada vauhtia - moni tärkeä ja yhteiskunnankin kehitystä eteenpäin vievä asia jää pimentoon. Kiusattujen/syrjittyjen henkisistä kärsimyksistä ja yhteiskunnalle mahdollisesti tulevista muista kustannuksista puhumattakaan.
Näiden tapausten hoitoketjun voisi miettiä ja organisoida uudestaan - järkeväksi ja toimivaksi.