Adressi Israelin tueksi!
Tiedoksi: |
/ #622 MAANANTAI 06.06.1107.06.2011 01:08Monday, June 06, 2011 1. SATOJEN tuhansien mielenosoittajien ryntäykset Israelin rajojen yli ”naksa-päivänä” eivät onneksi toteutuneet eilen, kuten pelättiin. Jordanian ja Libanonin rajoilla tilanne pysyi normaalina, mieltä osoitettiin rajoitetusti maitten sisällä, ei rajoilla. SYYRIAN rajan tuntumaan kokoontui arviolta 500 pääasiassa nuoria miehiä, joista pari sataa pyrki hurjapäisesti ylittämään IDF:n insinöörien kaivaman ja piikkilangoilla suojatun kaivannon yli maitten väliin rakennetulle raja-aidalle. Sotilaat käyttäytyivät tarkoin saamiensa ohjeitten mukaan huutaen ensin varoituksia, sitten ampuen ilmaan ja lopuksi raja-aidalle pyrkivien jalkoihin. Ampujat oli valittu tarkka-ampujista, ja heidän tulitustaan ohjasi tehokkaalla kiikarilla maastoa tarkkaileva sotilas. Korkeita sotilasjohtajia oli myös paikalla nopeita päätöksiä varten ja antamassa moraalista tukea tilannetta seuraaville sotilaille. IDF käytti kyynelkaasukranaatteja harkitusti suurempien ryhmien hajottamiseksi. MIELENOSOITUKSET Syyrian rajalla olivat keskittyneet Majdal Shams druusikylän vastaisen ns. huutokukkulan rinteelle Syyrian puolella sekä Kuneitran kaupungin alueille. SYYRIAN virallinen TV väittää lähetyksissään, että IDF:n sotilaat ampuivat kuoliaaksi 20 mielenosoittajaa ja haavoittivat 225. IDF:n taholta uutinen leimataan puhtaaksi propagandaksi ilman todellisuuspohjaa. IDF:n laskelmien mukaan tarkka-ampujat laskivat 12 osumaa, haavoittaen kohteitaan jalkoihin tai ruumiin alaosaan, mutta ei yhtään kuolonuhria. IDF:n raportissa todetaan, että Syyrian hallitus etsii tilaisuutta kiinnittää maailman huomio pois sen omista sisäisistä ongelmistaan. Vaikka mielenosoitukset Syyrian rajalla näyttivätkin olevan koordinoimattomia, heitä kuljetettiin rajalle busseilla sunnuntaiaamusta lähtien. Syyrian oppositiolähteen mukaan hallitus maksoi jokaiselle mielenosoittajalle 1000 USD ja lisäksi 10 000 USD jokaisesta surmatusta mielenosoittajasta. Pari aseistettua sotilasta nähtiin Kuneitrassa Syyrian puolella rajaa, mutta he eikä Syyrian poliisi tai armeija muuten puuttunut tilanteeseen millään tavoin. Syyrian lääkintämiehet pyysivät välillä tulitaukoa, jotta kentälle jääneet haavoittuneet voitiin korjata pois, mihin IDF suostui. KUNEITRASSA rajan läheisyyteen kokoontui 200 – 300 mielenosoittaja, joista suurin osa kiipesi hylätyn ja tyhjänä olevan teatteritalon parvekkeille ja katolle, joista he kivittivät IDF:n sotilaita kivin ja polttopulloin. Ne sytyttivät pieniä tulipaloja, jotka puolestaan kuumensivat maahan kaivettuja panssarimiinoja laukaisten ne. Arviolta neljä miinaa räjähti Syyrian puolella rajaa, mutta ei tiedetä haavoittivatko ne ihmisiä. MAJDAL SHAMSIN kylästä satakunta druusinuorta kokoontui Israelin puolelle rajaa alkaen kivittää rajaa vartioivia poliiseja suurilla kivenlohkareilla. Poliisi vastasi siihen nopeasti kyynelkaasun avulla hajottaen ryhmän ja pidättäen muutamia kuulusteluja varten. Vajaan puolen tunnin kestäneen välikohtauksen jälkeen poliisin johto tapasi druusikylän vanhimmat selvitellen tilannetta ja saaden kiihtyneet mielet rauhoittumaan eikä kukaan haavoittunut. Osa mielenosoittajista majoittui Kuneitraan rajan läheisyyteen yön ajaksi, mikä tarkoittanee, että protestiyrityksiä rajalla tullaan jatkamaan edelleen. Majdal Shamsin kylän vastaiselle alueelle kokoontuneet mielenosoittajat karkotettiin illalla kyynelkaasukranaattien avulla. http://www.jpost.com/VideoArticles/Video/Article.aspx?id=223768 2. ISRAELIN puolustusministeriö ilmaisi tyydytyksellä kiitoksensa Libanon armeijalle LSA siitä, että se osoitti päättäväisesti puolustavansa maan itsenäisyyttä. LSA sulki kaikki maan eteläosaan johtavat tiet ja julisti raja-alueen kielletyksi sotilasalueeksi. Eilen TV-10 raportoi, että korkea iranilainen sotilasvaltuusto kävi kierroksella Libanonin etelärajalla torstaina. Heidän toimistaan tai vierailun tarkoituksesta ei ole kerrottu. GAZASSA Hamasin poliisi hajotti suunnitellun massamarssin Erez-terminaalin lähelle Israelin turva-aidalla, mediauutiset kertovat. USA:N hallitus kehotti sunnuntaina osapuolia rauhoittumaan: ”Olemme syvästi huolestuneita tilanteista, joita tapahtui aiemmin tänään Golanin ylängöllä aiheuttaen haavoittumista ja kuolinuhreja”, sanotaan ulkoministeriön lausunnossa. ”Kehotamme kaikkia osapuolia osoittamaan itsehillintää ja välttämään provosoivia toimia. Israelilla on toisten maitten tapaan oikeus puolustaa itseään”. Pääministeri Netanyahu antoi aiemmin päivällä yleisohjeet provokaatioiden hillitsemiseksi todeten hallitukselle, että ”ympärillämme on ääriaineksia, jotka pyrkivät murtautumaan rajojemme läpi uhaten yhteisöämme ja sen asukkaita. Me emme anna sen tapahtua.” (JP) 3. PAHIN Israelin sisäinen yhteenotto palestiinalaisten ja IDF:n sekä poliisin välillä tapahtui Kalandiyan tarkastusasemalla Ramallahin ja Jerusalemin välillä. Arviolta 250 palestiinalaista kokoontui tarkastusaseman lähelle jalkaisin pyrkien ylittämään ns. vihreän linjan Israelin ja Länsirannan välillä. He kivittivät heidän etenemisensä keskeyttäneitä rajapoliiseja ja IDF:n sotilaita kivin ja polttopulloin sekä vierittäen sytyttämiään autonrenkaita heitä kohti. Heidän yritystensä epäonnistuttua sotilaat työnsivät heitä viitisensataa metriä Ramallahia kohti kyynelkaasua ja tainnutuskranaatteja käyttäen. Palestiinalaislähteen mukaan 40 ihmistä kärsi kyynelkaasusta ja kaksi ihmistä haavoittui vaikeammin. Yksi poliisi haavoittui kivistä ja häntä hoidettiin paikan päällä. Myös JP:n valokuvaaja sai osuman heitetystä kivestä. TUSINOITTAIN nuoria arabeja kantoi plakaatteja, joissa he vannoivat menevänsä Jerusalemiin ja vapauttavansa sen. Mielenosoittajien ja poliisin välinen yhteenotto kiihtyi väkivaltaisemmaksi kauempana tarkastusasemaa, mutta kaiken kaikkiaan mielenosoittajia oli vähemmän kuin 15. toukokuuta ”nakba” päivän yhteydessä, jota palestiinalaiset viettävät katastrofin muistoksi, joka heille tapahtui 1948. Nuoret vakuuttavat tarvitsevansa suoraa toimintaa, eivät neuvotteluja. Tri Mustafa Barghouti, joka oli toiseksi suosituin Abbasin jälkeen 2005 presidentin vaaleissa, sanoi ”naksa” mielenosoitusten seuraavan ”nakba” mielenosoituksia ennen syyskuuta Palestiinan valtion perustamista YK:n päätöksellä. Seuraava mielenosoitus järjestetään 9. heinäkuuta YK:n päätöksen vuodelta 2004 kunniaksi, jolla YK:n kansainvälinen oikeus julisti Länsirannan turva-aidan laittomaksi. Mustafa Barghouti, kaukainen Marwan Barghoutin sukulainen, sanoi arabimaailman protesti-liikkeiden inspiroineen heitä, varsinkin nuorta sukupolvea. Hän odottaa Palestiinan valtion syntymistä syyskuussa YK:n päätöksellä tehottomien neuvottelujen asemesta. PALESTIINALAISET ottivat yhteen poliisin kanssa monin paikoin. Jerusalemin Silwanin ja Abu Torin lähiöissä rajapoliisi pidätti 7 henkilöä kivien heittelystä. Hebronissa palestiinalaiset heittivät kiviä ja pulloja lastentarhaan pakottaen hoitajat viemään lapset sisätiloihin. Länsirannalla 40 palestiinalaista ja vasemmistolaista yritti tunkeutua Elon Moreh juutalaiskylään sen suljettujen porttien läpi sytyttäen pieniä tulipaloja, jotka pian sammutettiin, ennen kuin heidät hajotettiin. Ramallahissa parisataa mielenosoittajaa kokoontui Manara-aukiolle. Satoja gazalaisia marssi ”naksan” kunniaksi Beit Hanuissa. http://www.jpost.com/VideoArticles/Video/Article.aspx?id=223730 4. UUTISOTSIKOITA - Druusikylä Majdal Shams Golanilla aivan Syyrian rajan pinnassa on vaikeassa välikädessä, sillä sen asukkailla on sukulaisia rajan takana, eikä heillä ole varmuutta, pysyykö heidän kylänsä Israelin puolella rajaa vai liitetäänkö se jollain sopimuksella Syyriaan. Tämän johdosta heidän on vaikea päättää suhtautumisestaan kostotoimien pelossa Syyrian hallitsijan taholta, jos he nyt tukevat liian näkyvästi Israelin hallitusta. He ovat kuitenkin onnettomia siitä, että Syyria pyrkii manipuloimaan heitä omaksi edukseen. http://www.haaretz.com/print-edition/news/majdal-shams-residents-unhappy-with-syria-infiltration-attempts-1.366183 - Zwi Barel vakuuttaa, että jos ”nakba” päivä, jolloin Israel julistautui itsenäiseksi, kuuluu palestiinalaisille, ”naksa”-päivä, jota vietetään arabiarmeijoitten häviön vuoksi Israelin armeijalle 1967 kuuden päivän sodassa, kuuluu arabimaille. Koska arabiarmeijoitten tarkoituksena oli tuhota koko Israel ja ajaa juutalaiset mereen, niiden kunniantuntoa ei paljon lievitä osaratkaisu, vaan alkuperäisen tavoitteen saavuttaminen eli koko Israelin maan miehittäminen ja jakaminen arabimaitten kesken on päämääränä. Palestiinalaiset ovat tässä leikissä vain suupalana. http://www.haaretz.com/print-edition/news/the-naksa-does-not-belong-to-the-palestinians-1.366182 - Ofer laivanvarustajaveljesten vanhempi omistaja Sami Ofer kuoli yllättäen 85-vuotiaana Tel Avivissa ja hänet haudattiin eilen. Ofer-veljeksiä syytetään laittomista matkoista Iranin satamiin. Mossadin entinen johtaja Meir Dagan antoi lausunnon, jossa hän paljasti veljesten laivojen toimineen Mossadin hyväksi kuljettaen helikoptereita Iranin rannikon edustalle salaisia tehtäviä varten. Dagania puolestaan syytetään salaisten tietojen julkistamisesta poliittisessa tarkoituksessa. http://www.haaretz.com/print-edition/news/at-funeral-sami-ofer-lionized-for-his-contributions-to-israel-1.366185 - NU:n puheenjohtaja Yaacov Katz syyttää, että puolustusministeri Ehud Barak vihaa Juudean ja Samarian juutalaisasukkaita ja on siinä tarkoituksessa laatinut uusia suunnitelmia juutalaisyhteisöjen tuhoamiseksi. Sen toteuttaminen voi alkaa jo maanantaina, Katz selittää, ja vaatii, että pääministerin täytyy käyttää arvovaltaansa Barakin saamiseksi aisoihin. Katz (Ketzaleh) kutsuu Barakia pahaksi mieheksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/144765 - Yli 30 000 ihmistä marssi Israelin päivänä New Yorkissa sunnuntaina. Paraatiin otti osaa sekä Israelin että USA:n johtavia poliitikkoja ja johtajia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/144767 - Paavi Benedict XVI tapasi PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin äskettäin Vatikaanissa. Paavi painotti pysyvän rauhan saamisen tärkeyttä kiireellisenä, mutta hän ei lausunnossaan puuttunut PA:n harjoittamaan kiristyvään kristittyjen vainoon hallitsemillaan alueilla ja muslimimaissa yleensä. Tunnetuin esimerkki on Betlehem, jolla oli 60 %:n kristitty enemmistö 1990-luvulla, mutta joka PA:n hallinnon ja vainon alla on kutistunut 15%:iin ja kutistuu edelleen. Abbas esiintyy puheissaan länsimaille kristittyjen suojelijana, mutta käytännössä hän suhtautuu heihin yhtä vihamielisesti kuin juutalaisiin. On käsittämätöntä, miten länsijohtajat nielevät tämän ilmiselvän ristiriidan ja valheellisuuden ilman vastaväitteitä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/144759 - Hakim ja Amjad Awad, jotka raakalaismaisesti surmasivat Fogelin perheen viisi jäsentä, olivat eilen oikeudessa kuulemassa syytteitä viidestä murhasta. He sanoivat tyytyvänsä mihin tuomioon tahansa, koska he tekivät sen Palestiinan hyväksi, eivätkä millään tavoin katuneet tekoaan, päinvastoin ylpeilivät siitä. Israelissa on harkittu, että näin karkeista rikoksista pitäisi käyttää kuolemanrangaistusta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/144760 - Iran on salaa rikastanut uraania 90 %:n tasoon neljää atomipommia varten. http://www.debka.com/article/20995/ - IDF valmistautuu uusiin rajanylitysyrityksiin tänään ja huomenna. Satakunta syyrialaista mielenosoittajaa leiriytyi Majdal Shamsin ja Kuneitran lähettyville. IDF kieltää ehdottomasti Syyrian tiedot 20:stä surmatusta eilen. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=223815 - 31 mielenosoittajaa ja 4 poliisia kuoli Syyrian luoteisosan protesteissa viimeisen 24 tunnin sisällä. Assadin lähettämät joukot tulittavat varsinkin hautajaissaattueita talojen katoilta ja panssariautoista. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=223751 |
Kommentoi adressia |
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Me allekirjoittaneet vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta. Meidän tahtomme on elää, asua ja toimia maaseudulla luonnonrauhassa. Ylöjärven Karhella, Kalliomäen alueella, Ikaalisten Luhalahden rajan tuntumassa, on käynnissä seitsemän tuulivoimalan hanke, jossa jokaisen yksittäisen voimalan korkeus tulisi olemaan 300 m (vrt. Näsinneula 168 m) ja teho 6-9 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1500 hehtaaria eli 15 km2 (vrt. Särkänniemi 5 hehtaaria eli 0,05 km2). Tuulivoimaloiden ja...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi oli avoinna uudelleen ennen kunnallisvaaleja 22.3.-13.4. Ensimmäisen kerran se oli allekirjoitettavissa helmikuussa 5.2.-17.2. Kiitos kaikille allekirjoittajille Heinolan puhtaan luonnon, ympäristön ja harvinaisten luontokohteiden säilymisen puolesta! Mikä tärkeää - asian saama näkyvyys edistää myös monen odottamaa kaivoslain uudistamista. Me allekirjoittaneet toteamme, että Stedle Exploration AB:n Kuusisuon suunnitelmalle kaivostoimintaan ei tule antaa malminetsintälupaa. Suunnitelm...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
#pelastetaanpyöräetu MUISTA VAHVISTAA ALLEKIRJOITUS SÄHKÖPOSTILLA! Hallituksen budjettiesityksessä ehdotetaan työsuhdepyörien veroedun poistamista vuoden 2026 alusta. Tämä muuttaisi merkittävästi nykyistä järjestelmää, joka on Tilastokeskuksen mukaan ollut käytössä jo yli 115 335 suomalaisella. Työsuhdepyöräetu on luotu lainsäädännön kautta, ja yritykset sekä yksityishenkilöt ovat tehneet siihen perustuvia päätöksiä useaksi vuodeksi eteenpäin. Nyt hallitus viestii, että lakiin ei voi luottaa...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Suomen mittakaavassa merkittävän Iidesjärven lintujärven eteläpuoliselle alueelle ollaan kaavoittamassa oleskelu- ja toimintapuistoa. Puiston myötä alueen herkkä ja monimuotoinen luonto on vaarassa tuhoutua ja köyhtyä ja sen linnustoa ja kasvistoa uhkaa lajikato. Haluamme estää tämän, ja vaadimme, että koko alue varattaisiin luonnonsuojelualueeksi. Lisäksi vaadimme, että oleskelu- ja toimintapuiston suunnittelu keskeytetään. Alueelle ei pidä rakentaa uusia aktiviteetteja, vaan sitä tulee kunn...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
RAAMATTU- JA ISRAELMARSSIT 2025 KESÄKUU KUOPIO JA SIILINJÄRVI HELMI- JA MAALISKUU HELSINKI Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israel...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025 Muista varmentaa allekirjoitus sähköpostissa! Me allekirjoittaneet vetoamme Yleen, että se 1. vaatii Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista ja 2. boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2025 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistumisen. On arvojemme vastaista, että valtio, joka on syyllistynyt kansanmurhaan ja harjoittaa miehityspolitiikkaa, saa näkyvän tilaisuuden parantaa imagoaan musiikin v...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille! Matkailu tuo satojen miljoonien tulot Rovaniemelle ja sesongin majoituskapasiteetista suuri osa on asuntoja. Jos matkailijoiden yöpyminen asunnoissa kielletään, Rovaniemi menettää ainakin kolmanneksen matkailijoista, matkailun työpaikoista ja matkailun verotuloista. Kaupungille se tarkoittaa miljoonien eurojen säästötarvetta ja valtakunnallisissa tilastoissa näkyvää heikennystä työllisyyteen. Me rovaniemeläiset palkansaajat, yrittäjät, opiskelija...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Vantaan kaupunki peruu suunnitellun punaisen asfalttipäällysteisen pyöräbaanan rakentamisen Kahluuniityn halki ja säilyttää tämän ainutlaatuisen luonnonalueen tuleville sukupolville. Kannatamme pyöräilyä ja kestävää liikkumista — mutta emme toimivan viheralueen tuhoamisen, päällekkäisen infrastruktuurin rakentamisen ja paikallisten asukkaiden mielipiteiden sivuuttamisen kustannuksella. 🌿 Harvinainen ja arvokas niittyalue Kahluuniitty on yksi Vantaan viimeisis...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vantaan kaupunki hakee Eräkujalle Louhelan päiväkodin tontin laajentamista rakentaakseen uuden jättikokoisen päiväkodin. Kaavaehdotuksessa päiväkoti tulisi puolittamaan nykyisen Louhipuiston. Jäljelle jäävään puoliskoon on kaupungin aiemmissa suunnitelmissa rakentaa aidattu leikkipaikka, joten koko puisto on käytännössä katoamassa. Louhelan taloyhtiöillä on pihoillaan omat leikkipaikkansa, joten leikkipaikka ei tulisi niinkään alueen asukkaiden, vaan muualla asuvien tarpeisiin. Alueen asukkaat...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Nurmijärven kunta ei myy Märkiön leirikeskusta, vaan säilyttää sen kunnallisessa omistuksessa, kuntalaisten ja erityisesti lasten, nuorten sekä yhdistysten käytössä. Märkiö on ollut osa Nurmijärven elävää yhteisöä jo vuodesta 1988. Se on paikka, jossa nuoret kasvavat, opitaan yhteisöllisyyttä, koetaan luonnonrauhaa ja rakennetaan muistoja. Se on myös tärkeä tukipilari yhdistys- ja koulutoiminnalle. Ymmärrämme, että taloudelliset päätökset ovat vaikeita. Mutta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Me allekirjoittaneet toteamme, että Ylöjärven Kurun Patakorven tuulivoimalahanke ei sovellu tuulivoimarakentamiseen. Ylöjärven kaupungin tulee tehdä kielteinen päätös Patakorven tuulivoimarakentamisen osalta ja Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston tulee poistaa kyseinen alue vaihemaakuntakaavasta (Elonkirjo ja energia) soveltumattomana tuulivoimarakentamiselle. Ylöjärven kaupunginhallitus on 15.5.2023 päätöksellään käynnistänyt osayleiskaavan Ylöjärven, Kurun Patakorven tuulivoimalahankkeeseen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
SISÄMINISTERILLE Me allekirjoittaneet vetoamme sisäministeriin, että Suomesta turvaa hakeneet ihmiskaupan uhri Mary ja hänen lapsensa saisivat turvapaikka-asiansa Maahanmuuttovirastossa suulliseen käsittelyyn ja häneen sekä hänen 2- ja 6- vuotiaisiin lapsiinsa Italiassa kohdistuva fyysisen, seksuaalisen ja henkisen väkivallan uhka otettaisiin vakavasti. Pyydämme myös, että lapsen etu arvioidaan yksilöllisesti ja asianmukaisesti päätöksenteossa. Heitä uhkaa pakkopalautus 25.3.2025. Asiassa on...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Eduskunnassa on leikattu mielenterveyspalveluista ja se näkyy esimerkiksi hoitoon pääsyssä sekä lääkäreiden ja psykologien määrässä. Parhaimmillaan hoidon piiriin pääsy kestää jopa puolesta vuodesta vuoteen. On paljon tapauksia, kun hoidonpiiriin hakeva ei ole saanut nopeammin apua ja on päätynyt jopa itsemurhaan. Jonotusaika on liian pitkä, johon täytyy tulla muutos! Jos apua ei saa ajoissa mielenterveys vaikeutuu ja pitkittyy. Myöskin hoito tulee olemaan vaikeampaa. THL tilastojen mukaan Tammi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen Hyvät virkamiehet ja päättäjät, Pyydämme, että Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) harkitsee tarkoin päätöstään lakkauttaa vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan toukokuun 2025 loppuun mennessä ja peruuttaa tämän päätöksen. Etäpäivätoiminta tabletilla ei riitä turvaamaan vanhusten osallisuutta ja hyvinvointia. Päivätoiminnan merkitys Vanhusten päivätoiminta on tärkeä mahdollisuus osallisuu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45532 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10624 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1738 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
730 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
242 Luotu: 30.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
173 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20870 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
139 Luotu: 03.07.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.