Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta

Miksi hyvinvointialue hajottaa hyvän ja toimivan? Eikö voisi toimintaa kehittää puutteellisilta osin? Ensin lyhennettiin Kankaanpään päivystyksen aukioloa, seuraavaksi terveysasemien toimintaa lähialueilta vähennettiin.

Nyt ollaan viemässä Kankaanpään terveyskeskuksen neuvonnasta ”punatukkainen asiakaspalvelija”. Ainoa, joka palvelee asiakkaan loppuun asti. Jaksaa selittää ja ohjata kerta toisensa jälkeen niin meitä lapsiperheitä, kuin ikäihmisiäkin.

Miia valittiin yhdeksi Kankaanpään alueen parhaimmaksi asiakaspalvelijaksi. Eikä se ole mikään ihme, koska hän tekee työnsä täydellä sydämellä ja on antanut kaikkensa työlleen jo useiden vuosien ajan.

Miia on sellainen henkilö kuka ei jätä asioita puolitiehen, osaa kohdata kaikki yksilöinä, on läsnä, kuuntelee, varmistaa sen, että jokainen saa tarvitsemansa avun ja on aina tukena. Nyt on meidän muiden vuoro olla hänen tukenaan.

Miia on osoittanut myös poikkeuksellista sitoutumista potilaisiinsa. Hänellä on kyky luoda luottamuksellinen ja turvallinen asiakassuhde ja ympäristö, jossa potilaat tuntevat olonsa kuulluksi ja arvostetuksi. Hänen ammattitaitonsa on kiistatonta. Tällaisia osaajia tapaa valitettavan harvoin.

Miian työsuhteen päättyminen olisi terveyskeskukselle ja potilaille suuri henkilökohtainen menetys. Menetys, jonka arvo näyttäytyisi välittömästi konkreettisissa asioissa kaikille.

Haluamme jatkossakin saada hyvää, ammattitaitoista palvelua. Ei hymyilevä, ammattitaitoinen, lapsiystävällinen palvelu kaada hyvinvointialueen taloutta.

Allekirjoitathan tämän vetoomuksen päättäjille, mikäli olet kanssani samaa mieltä.

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn sen, että Piia Laurila näkee kaikki tällä lomakkeella antamani tiedot.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Annan suostumukseni siihen, että tällä lomakkeella antamiani tietoja käsitellään seuraavissa tarkoituksissa:




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…