Tampereen Rantaväylän tunneli ei ole yhteisen edun mukainen ratkaisu
Miika Oja Tampere |
/ #8 Tunneli on hyvä asia12.05.2008 07:58Rantaväylää joka aamu ja iltapäivä katsellessa ei voi kuin ihmetellä ihmisten halua rakentaa elämänsä siten, että työpaikka on itäpuolella ja asuinpaikka länsipuolella - ja päinvastoin. Ihmisellä on rajallinen määrä aikaa. Työaika on karkeasti arvioiden elinaikaa joka vaihdetaan rahaan. Autossa työmatkalla kulutettu aika on ihmisen omaa aikaa josta kukaan ei maksa, vaan käytännössä autossa ruuhkassa istuja maksaa ajan kahteen kertaan. Ensin työaikana että auto ja polttoaine saadaan kuoletettua, sitten elinaikana, koska autoilu on poissa ihmisen omasta ajasta. Moni sanoo ettei voi valita. Asuntojen hinnat ovat pilvissä ja työläisen kyky hankkia asunto haluamaltaan paikalta on rajallinen. Keskustan asunnot ovat karkeasti arvioiden kaksi kertaa kalliimpia kuin tesomalla tai hervannassa. Ihmisarvoista asumista saa lähiöstä siten että siihen vielä rahat riittävät. Tehdaspatruunoiden aikaan asunnot rakennettiin tehtaan kupeeseen. Kaksisataa vuotta siten ei ollut autoa. Työntekijöiden oli asuttava tehtaan vieressä. Tästä Tamperekin sai alkunsa. En ymmärrä miksei näin voisi toimia nytkin? Yhdyskuntasuunnittelun tulisi tarjota tämä vaihtoehto pakkoautoilun oheen. Lähes kaikille olisi mahdollista hankkia asunto työpaikan vierestä. Tarvitaanko tähän jokin tukimekanismi, tai onko sellainen edes mahdollinen vapaassa markkintaloudessa? Mielestäni tätä sietäisi miettiä. Toimenpiteen seuraus olisi varmasti kertaluokkaa ympäristöystävällisempi kuin mikään mitä nyt yritetään tehdä. Rantatunneli on oikeasti vaihtoehto, sillä jo nyt on selvästi nähtävissä mitä on tulossa. Lielahden sellutehtaan lopettaminen ennakoi vapautuvaa tonttimaata. Kaavamuutos on jo tekeillä. Koko rannan kaavoittaminen asumiskäyttöön Lapinnimestä Lielahteen korjaisi sen mitä rantatiellä 60- ja 70- luvuilla raiskattiin. On kummallista että niinkin kauniilla paikalla menee tie. Yhä useammalla olisi mahdollisuus asua kaupungin keskustan kupeessa järven rannalla. Tunnelin hinta on marginaalinen verrattuna sen tuomiin hyötyihin. Summat voivat tuntua suurilta, mutta nykykehityksen jatkuessa Tampere tulee kasvamaan paljon mikä osaltaan dilutoi kustannusta tulevaisuudessa. Epäilen että Tampere on ilmastonmuutoksen edetessä suuri voittaja. Nykytiedon valossa ilmastonmuutoksen edetessä nousevien merien rannoille tunku vähenee ja puhdasvetisten sisävesikaupunkien suosio nousee. Tampere on sijainniltaan ja ilmastoltaan myös tulevaisuudessa elinkelpoinen ja elinvoimainen paikka. Kaupunkiasumisen viihtyvyyden lisääminen vähentää liikenteen tarvetta. Saadaan oikeasti kaupunki jossa liikkuminen on mahdollista jalkaisin ja polkupyörällä. Kaupungin sisäisen raideliikenteen kehittäminen, trollikat - vaihtoehtoja on. Kaupunkia halkova koski tarjoaa energiaa. Tampereen kaupungin synnyn perussyy ei ole kadonnut minnekkään. Perusasioiden tulisi kuitenkin olla kunnossa. Kaupungin keskustassa kulkeva valtatie on raiskannut Petsamon ja raiskaa Näsijärven rantaa. Tilanteen korjaaminen muuttaa Tamperetta, eikä varmasti huonompaan suuntaan. Autoilua ei vähennä sen vaikeuttaminen. Autoilun kustannusta se nostaa aiemmin esitetyn logiikan valossa. Ihminen tulee autoilemaan polttomoottoriautoilla niin kauan kun öljyä riittää. Tästä pitää huolen öljyteollisuuden ja autoteollisuuden avioliitto. Jos miettii mikä on maailman tehokkain luonnonsuojeluorganisaatio, ainut jolla oikeasti on kykyä vaikuttaa maailmassa poltetun öljyn määrään, löytää päättelyketjun joka johtaa outoon suuntaan. Lähteekö muutos pumpuilta? Kenties jakelu- tai tukkuportaasta? Yllättäen ainut joka voi oikeasti vaikuttaa maailmassa poltetun öljyn määrään on OPEC. Se sanelee paljonko öljyä porataan. Lähes kaikki porattu öljy poltetaan. Rantatunneli on oikea ratkaisu Tampereen tulevia sukupolvia ajatellen. Autoilu on ilmiö joka polttomoottorikäyttöisenä tulee katoamaan nopeammin kuin mitä Tampere on vanha. Tulevaisuuden kulkuneuvot todennäköisesti käyttävät jotain toista tehonlähdettä josta nyt jo on nähty prototyyppejä, mutta rengasliikenteen suosio ei tule katoamaan. Teitä tarvitaan. Siksi tunneliakin tarvitaan. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
#pelastetaanpyöräetu ADRESSI ON SULJETTU 2.9.2025 JA LUOVUTETAAN HALLITUKSELLE 3.9.2025 SE KERÄSI 51401 ALLEKIRJOITUSTA. Hallituksen budjettiesityksessä ehdotetaan työsuhdepyörien veroedun poistamista vuoden 2026 alusta. Tämä muuttaisi merkittävästi nykyistä järjestelmää, joka on Tilastokeskuksen mukaan ollut käytössä jo yli 115 335 suomalaisella. Työsuhdepyöräetu on luotu lainsäädännön kautta, ja yritykset sekä yksityishenkilöt ovat tehneet siihen perustuvia päätöksiä useaksi vuodeksi eteen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Me allekirjoittaneet vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta. Meidän tahtomme on elää, asua ja toimia maaseudulla luonnonrauhassa. Ylöjärven Karhella, Kalliomäen alueella, Ikaalisten Luhalahden rajan tuntumassa, on käynnissä seitsemän tuulivoimalan hanke, jossa jokaisen yksittäisen voimalan korkeus tulisi olemaan 300 m (vrt. Näsinneula 168 m) ja teho 6-9 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1500 hehtaaria eli 15 km2 (vrt. Särkänniemi 5 hehtaaria eli 0,05 km2). Tuulivoimaloiden ja...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi oli avoinna uudelleen ennen kunnallisvaaleja 22.3.-13.4. Ensimmäisen kerran se oli allekirjoitettavissa helmikuussa 5.2.-17.2. Kiitos kaikille allekirjoittajille Heinolan puhtaan luonnon, ympäristön ja harvinaisten luontokohteiden säilymisen puolesta! Mikä tärkeää - asian saama näkyvyys edistää myös monen odottamaa kaivoslain uudistamista. Me allekirjoittaneet toteamme, että Stedle Exploration AB:n Kuusisuon suunnitelmalle kaivostoimintaan ei tule antaa malminetsintälupaa. Suunnitelm...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Vantaan kaupunki peruu suunnitellun punaisen asfalttipäällysteisen pyöräbaanan rakentamisen Kahluuniityn halki ja säilyttää tämän ainutlaatuisen luonnonalueen tuleville sukupolville. Kannatamme pyöräilyä ja kestävää liikkumista — mutta emme toimivan viheralueen tuhoamisen, päällekkäisen infrastruktuurin rakentamisen ja paikallisten asukkaiden mielipiteiden sivuuttamisen kustannuksella. 🌿 Harvinainen ja arvokas niittyalue Kahluuniitty on yksi Vantaan viimeisis...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Me allekirjoittaneet toteamme, että Ylöjärven Kurun Patakorven tuulivoimalahanke ei sovellu tuulivoimarakentamiseen. Ylöjärven kaupungin tulee tehdä kielteinen päätös Patakorven tuulivoimarakentamisen osalta ja Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston tulee poistaa kyseinen alue vaihemaakuntakaavasta (Elonkirjo ja energia) soveltumattomana tuulivoimarakentamiselle. Ylöjärven kaupunginhallitus on 15.5.2023 päätöksellään käynnistänyt osayleiskaavan Ylöjärven, Kurun Patakorven tuulivoimalahankkeeseen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Arvoisa Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb, Me, Palestiinan tilanteen johdosta huolestuneet ja turhautuneet suomalaiset, kirjoitamme Teille vedotaksemme oikeudentajuunne ja pyytääksemme Suomelta vihdoin konkreettisia toimia: Palestiinan valtion tunnustamista ja historian oikealle puolelle siirtymistä, kuten totesitte 21.5.2025. Olemme joukko asiantuntijoita, tutkijoita, julkisuuden henkilöitä ja ihan tavallisia suomalaisia, jotka ovat viimeisen kuukauden ajan kampanjoineet Palestiina...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025 Muista varmentaa allekirjoitus sähköpostissa! Me allekirjoittaneet vetoamme Yleen, että se 1. vaatii Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista ja 2. boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2025 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistumisen. On arvojemme vastaista, että valtio, joka on syyllistynyt kansanmurhaan ja harjoittaa miehityspolitiikkaa, saa näkyvän tilaisuuden parantaa imagoaan musiikin v...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille! Matkailu tuo satojen miljoonien tulot Rovaniemelle ja sesongin majoituskapasiteetista suuri osa on asuntoja. Jos matkailijoiden yöpyminen asunnoissa kielletään, Rovaniemi menettää ainakin kolmanneksen matkailijoista, matkailun työpaikoista ja matkailun verotuloista. Kaupungille se tarkoittaa miljoonien eurojen säästötarvetta ja valtakunnallisissa tilastoissa näkyvää heikennystä työllisyyteen. Me rovaniemeläiset palkansaajat, yrittäjät, opiskelija...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Seitsemisen kansallispuisto on yksi Etelä-Suomen tärkeimmistä luontoalueista, tunnettu hiljaisuudestaan, monimuotoisesta luonnostaan ja perinteisistä metsämaisemista. Metsähallituksen suunnitelma rakentaa 24 jättimäistä, jopa 320 metriä korkeaa tuulivoimalaa aivan puiston rajalle tuhoaisi nämä arvot pysyvästi. Tuulivoimalat häiritsevät niin ihmisiä kuin eläimiä, ja ne vaarantavat erityisesti uhanalaisen metsäpeuran elvytyshankkeen, jota on vuosia toteutettu Seitsemisessä EU:n tuella. Kansallispu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Tampereen Rantaväylän tunneli ei ole yhteisen edun mukainen ratkaisu" tässä luettelossaForssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1487 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
835 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
575 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
413 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
289 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21243 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
993 Luotu: 12.06.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
180 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
166 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.