Jyrkkä EI Kuopio-Siilinjärvi pakkokuntaliitokselle!
Laskelmia tarvitaan |
/ #138 Re: Mistä tässä on oikeasti kyse?24.01.2014 19:08#97: Valtiotieteilijä - Mistä tässä on oikeasti kyse? Ei toiminnan järjestämisen suuruus ole tuonut tehokkuutta ja pienempiä kuluja muuallakaan , esim. Servica tai Istekki. Vastaavia esimerkkejä löytyy kaikkialta Suomesta julkistalouden piiristä. Ymmärrän pakkoliitokset kriisikuntien osalta, mutta omillaan toimeentuleville jättäisin valinnan vapauden päätöksestä kunnalle ja kuntalaisille. Toisaalta isojen yksikköjen johtamisessa on monia ongelmia, jos kasvu ei ole hallittu, vrt. yrityksen äkillinen kasvu. Toisaalta toiminnan järjestäminen ja yhdenmukaistaminen vie vuosia, vähintään viisi vuotta. Vielä työpaikoista - monet Kuopion työpaikat ovat julkisilla varoilla (valtion tai muiden kuntien ylläpitämiä), esim. poliisi, verotoimisto, Te-keskus, Niuvanniemi, vankila, yliopisto, oppilaitokset, Kys jne. Nämä tulot hyödyttävät verotulojen lisäksi todennäköisesti aika paljon Kuopion elinkeinoelämää, kuten myös erilaiset rakentamisesta ym. tulevat investoinnit, eli mikä jää puuttumaan, on siililäisten verotulot Kuopion kaupungilta. Siilinjärvi maksaa jollakin tapaa kuitenkin kuntalaisistaan, esim. opiskelijoidensa kotikuntaosuus kuopiolaisille oppilaitoksille, sairaanhoidosta Kysille jne. - ei siivellä eläjä. Pakkoliitoksen taloudellista tarkastelua pitäisi tehdä laajemmin, ei vain siitä näkökulmasta, paljonko Kuopiolta jää verotuloja saamatta. Jos huoli on siitä, kuten Kuluttaja-asiantutkimuskeskuksen tekemä selvitys osoitti, että pelätään hyvätuloisten karkaavan keskuskaupungeista. Nykyisellään hyvätuloisia on keski-ikäisissä, eli Kuopion pitäisi tehdä itsensä niin houkuttelevaksi, että he haluaisivat muuttaa keskuskaupunkiin. Lisäksi pitäisi parantaa imago kuntalaistensa keskuudessa, vrt. koulupäätökset. Ei holhousta - toiminta ja talous suunniteltava käytettävissä olevan rahan mukaan, kuten omassakin taloudessa. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3522 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
430 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1751 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1515 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
70 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
556 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11339 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
22 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025