Turvetuotantoa/turvepeltojen raivaamista ei saa lopettaa

Jukka Finni
Adressin tekijä

/ #955 Kopioitu Maaseudun Tulevaisuudesta 28.3.2014

04.04.2014 17:38

Vihreiden politiikka vyöryttää kivihiilen Suomeen

Suomessa kotimaiset energianlähteet turve ja metsähake ovat jäämässä kivihiilivyöryn alle, kiitos vihreiden. Vihreiden ajamat turpeen veronkorotukset ovat leikanneet metsähakkeen tukea ja ajaneet alas uusiutuvaa sähköntuotantoa.

Turpeen kilpailukyvyn on heikentänyt sen verotuksen kaksinkertaistuminen viime vuonna. Turpeen veronkiristys laskee samalla metsähakkeen tukea. Tilannetta ei valitettavasti voida suoraan ratkaista kivihiilen verottamisella, koska EU-sääntöjen mukaan sähköntuotannossa polttoainetta ei voida verottaa.

Lämmön tuotantoa, johon turvetta pääsääntöisesti käytetään, sen sijaan verotetaan.

Turpeen verotusta oltiin jälleen nostamassa ensi vuoden alussa. Tiistain kehysriihiratkaisussa turpeen veronkorotus onneksi perutettiin. Tämä ei valitettavasti vielä pelasta mitään. EU:n mukaan turpeen verokohtelu ja metsähakkeen tukeminen ovat kytköksissä toisiinsa.

Seuraavaksi ainoa toimiva ratkaisu on metsähakkeen tuen korottaminen. Tuki pitää korottaa vuoden 2012 tasolle. Tällöin kivihiilen ja metsähakkeen hintaero tasoittuu ja energiayhtiöt pystyvät sijoittamaan uusiutuvaan energiaan. Samalla metsähakkeen kustannustehokkuutta viedään lähemmäs tuulivoimaa.

Erityisen tärkeä olisi myös helpottaa turvetuotannon luvitusta.

Luvitusten hankaloittaminen on aiheuttanut sen, että vaikka noin 3 000 hehtaaria turvemaata poistuu vuosittain energiakäytöstä, tulee tilalle vain noin 500 hehtaaria uutta tuotantoaluetta. Vaje paikataan tuomalla lähinnä kivihiiltä ulkomailta.

Viime vuosina tuontienergiaa on tuotu noin 13,5 miljardin euron edestä vuodessa, mikä heikentää merkittävästi Suomen vaihtotasetta ja lisää hiilidioksidipäästöjä.

Vihreiden tavoitteena on ollut turpeen tuotannon alasajo, minkä he saivat kirjattua myös hallitusohjelmaan. Suomessa olisi valmiita peruspilattuja soita satojatuhansia hehtaareja, nykyisistä ojitetuista soista jopa kolmasosa.

Peruspilattu suo ei ojituksen jälkeen ole kasvanut metsää, eikä se pysty kasvamaan puuta.

Nämä suoalueet päästävät nykyisessä tilassaan ilmaan lähes saman verran hiilidioksidia ja vesistöihin saman verran ravinteita kuin jos suot otettaisiin turvetuotantoon.

Vaikkei turvetta voida pitää uusiutumiskykynsä hitauden vuoksi varsinaisesti uusiutuvana energialähteenä, se on todella järkevä kotimainen vaihtoehto pääasiassa venäläiselle tuontienergialle. Venäjältä tuodaan noin 70 prosenttia kaikesta Suomen tuontienergiasta ja kivihiilestä lähes 100 prosenttia.

Vain kotimaisia energialähteitä hyödyntämällä työllistäisimme samalla suomalaisia ja paikkaamme julkisen talouden ammottavaa kestävyysvajetta.





Pertti Hemmilä

kansanedustaja (kok.)