Turvetuotantoa/turvepeltojen raivaamista ei saa lopettaa
Jukka Finni Adressin tekijä |
/ #95704.04.2014 18:51Turvesoilla vähäinen osuus Kyyjärven kuormituksesta Ympäristö05.03.2012 10:58 Kommenteja: 1 Tekstin koko: A A A Markku Vuorikari Viime kesän mittausten perusteella Vapon turvesoiden osuus Kyyjärven kuormituksesta on pieni. Saarijärven reitin latvavesillä olevaan Kyyjärveen tulevasta eloperäisestä kuormituksesta alle kolme prosenttia tuli Vapon turvesoilta, insinööritoimisto Saloy Oy:n viime kesänä tekemät mittaukset osoittavat. Saarijärven reitin varrella on käyty kovaa keskustelua vesien heikentyneestä laadusta ja sen syistä. Saloy Oy:n toimitusjohtajan Tapio Salmisen mielestä etenkin reitin yläosalla on paljon ojitettuja soita ja turvemaita. Kunkin tekijän vaikutusta vesien tilaan on vaikea yksilöidä, kun ainoastaan turvetuotannon päästöjä seurataan yksilöllisesti. Korkein kiintoainearvo 38,5 milligrammaa litrassa mitattiin Kivijärvestä Puralankylän kohdalta. Vehkanevan turvetuotantoalueen valumavedessä oli kiintoainetta 21,2 milligrammaa litrassa, Peuralinnannevan alapuolella lähes yhtä paljon. Tutkimuksen tekijä huomauttaa, että mittaushetkellä virtaama oli vähäinen, joten kuormitus ei ollut suuri. Latvavesissä korkein kuormitus Saarijärven reitillä ja Kivijärven ympäristön vedenlaatukartoitus tehtiin viime heinä–elokuussa. Tarkempi veden kemiallinen hapenkulutus tutkittiin kaikista kahdeksasta Kyyjärveen laskevasta merkittävästä purosta tai joesta. Kahteen jokeen laskee valumavesiä turvetuotantoalueilta. Mittausten perusteella Kyyjärven sekä siihen laskevien jokien ja purojen vesien kemiallisen hapenkulutuksen arvot olivat korkeammat kuin alempana Saarijärven reitillä. Myös veden kiintoainepitoisuudet olivat korkeammat latvavesissä kuin reitin alaosissa. Tutkimuksen tekijä päättelee, että pääosa Kyyjärveen tulleesta orgaanisen aineksen kuormituksesta tuli mittausajankohtana muualta kuin turvetuotannosta. Johtopäätöstä tukevat myös järvellä tehdyt kiintoaine- ja sinileväkartoitukset. Reijo Vesterinen |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Turvetuotantoa/turvepeltojen raivaamista ei saa lopettaa" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2029 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1024 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18194 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
450 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1954 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
673 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1317 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12811 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
308 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6417 Luotu: 29.11.2023
Mortin männikön puolesta
111 Luotu: 16.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10497 Luotu: 13.12.2020
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
481 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.