STOP Ortelan koulun lakkautukselle!
Altti Salomäki |
/ #21 Kouluverkkouudistuksesta11.05.2014 16:25Pidän Hämeenlinnan kouluverkkouudistuksesta noussutta keskustelua erittäin hyvänä asiana. Olen lasten ja nuorten lautakunnan jäsenenä päättämässä asian valmistelun jatkamisesta. Ennen varsinaista päätöksentekoa kaupunki järjestää kuulemistilaisuuksia, jotka on suunnattu eri kaupunginosien asukkaille. Koska muutokset herättävät kysymyksiä ja ymmärrettävää vastustusta toivon, että keskustelu on avointa ja että taustalla olevat vaikuttimet ja syyt ymmärretään yhtä lailla. Hämeenlinnan kantakaupungissa sijaitsevat koulurakennukset ovat erittäin huonossa kunnossa ja niissä on sisäilmaongelmia aivan muutamaa rakennusta lukuun ottamatta. Perusparannusinvestointeja on viivytelty jo liian kauan. Nummen alakoulun ja Jukolan päiväkodin tilat ovat tästä konkreettisin esimerkki. Niitä ei edes voida korjata. Riski sille, että vastaavia suunnittelemattomia tilojen käyttökieltoja tulee lähiaikoina lisää, on erittäin suuri. Istuva lautakunta ja kaupunginhallitus ovat pyytäneet kattavaa selvitystä lautakunnan alaisten toimintojen tilojen ongelmista. Kartoitus on ollut laaja ja olemme erityisesti edellyttäneet kokonaiskuvan selvittämistä, jotta koko kouluverkkoa koskevat päätökset voidaan tehdä kerralla ja korjaukset saada käyntiin. Tällä on samalla ollut kommentoijan #17 toteama seuraus. Lapsia on siirretty väistötiloihin ja korjausten suunnittelu ja toteutus eri kohteissa aloitettu heti. Kyseessä on valtava investointi, lähes 50 miljoonaa euroa eli kaksi kertaa niin paljon kuin kaupungin kaikki investoinnit vuodessa ovat. Sulkemisia ei tehdä siksi, että niillä säästettäisiin rahaa, kuten kommentoija #5 epäili. Tonttien ja rakennusten uusiokäytölläkin on enemmän merkitystä kaupunkikuvan kannalta kuin myyntiarvon. Maa-alueiden hinta on esimerkiksi lautakunnan vastuualueen vuosibudjetista vain muutamia prosentteja ja nekin kertasummat realisoituisivat vasta vuosien päästä, jos jotakin myydään. Kaikkein olennaisin päätöksentekoa ohjaava tekijä on koko kantakaupungin valtavan korjaushankkeen käytännön läpivienti. Aina, kun jotakin korjataan, tarvitaan lapsille väistötilat. Yhden koulun korjaamiseen menee suunnittelutyö mukaan lukien kahdesta kolmeen vuotta, joista vähintään puolet ajasta menee väistötiloissa. Väistötilojen puutteen takia kaikkia kouluja ei voida korjata yhtä aikaa. Nykytiloilla voidaan korjata vain koulu kerrallaan. Seurauksena on, että hanke venyy kokonaisuuten niin pitkälle, että voidaan olla käytännössä varmoja riskin realisoitumisesta, että jokin korjauksia odottava koulu joutuu kesken kaiken käyttökieltoon. Mitään varmuutta ei ole siitä, että nyt esillä olevalla mallillakaan riski voitaisiin eliminoida. Tämä on pääsyy, miksi Nummen koulua ja Tuomelaa ollaan kasvattamassa. Oppilaita voidaan siirrellä tilojen välillä ja toteuttaa tarvittavat korjaukset siinä aikataulussa kun ne tarvitaan. Seurauksena hankkeen lopuksi on enemmän tilaa kuin tarvitaan, ja osasta rakennuksia on siksi korjaamisen sijaan esitetty luovuttavan. Päätöksiä ei ole tehty ja kuten totesin niin päättäjätkin luovat omia näkemyksiään ja tulevat käymään keskusteluja opettajien, rehtorien ja vanhempainyhdistysten kanssa. Ideologista syytä rakentaa suuria yksiköitä ei ole. Investoinnin kokonaiskustannus on riskivara mukaan lukien käytännössä sama, suljettiin yksiköitä tai ei. Täällä esitetty ajatus hälytyskeskuksen tiloista ei valitettavasti ole toteutuskelpoinen. Koulukäyttöön tarvitaan koulurakennus. Edes Myllymäen kampuksen rakennuksia ei uskota voitavan suoraan käyttää peruskoulujen väistötiloina. Pikemminkin ratkaisu on hyödyntää siirrettäviä parakkikouluja osana väistötilatarvetta. Koko kantakaupungin tarvetta ei niillä kuitenkaan voida kattaa, koska ne ovat käyttökustannuksiltaan erittäin kalliita. En kirjoita tätä tekstiä puolustaakseni esitystä. Yritän suhtautua siihen mahdollisimman neutraalisti ja objektiivisesti. Kerron oman mielipiteeni siitä, kun sen aika on. Tarkoitukseni on nostaa asiat esille, jotta pystymme käymään keskustelua yhdessä tästä suunnitelmasta. Koulujen asettaminen vastakkain sen perusteella, mikä on paras, perinteisin tai rakkain, johtaa vain päätöksenteon mahdottomuuteen. Ei sellaista koulua olekaan, joka ansaitsisi tulla lopetetuksi. Koulujen monimuotoisuuden tarvekin ymmärretään hyvin. Nyt haetaan ratkaisua, joka on toteutettavissa ja tuottaa parhaan lopputuloksen. Valitettavasti parhaat ja toteutettavissa olevat eivät putoa samaan koriin. Kun kalenteria ei voi kääntää viittätoista vuotta taaksepäin ja päättää laajoista saneerauksista silloin, vaihtoehtoihin tulee ikäviä rajauksia. Esittelevät virkamiehet ovat kuitenkin tehneet työnsä hyvin ja vastaten siihen tehtävänantoon, mitä luottamushenkilöt ovat halunneet. Jos tulevat päätökset ovat huonoja, voi niistä syyttää vain meitä päättäjiä. Yhteystietoni kaupungin sivuilla ovat päivityksen tarpeessa, mutta halutessanne tavoitatte minut helpoiten sähköpostitse altti@outlook.com. Myös muille näkyvää keskustelua voi käydä esimerkiksi Facebookissa seinälläni. Aion myös tulla kaupungin järjestämiin tilaisuuksiin ja tulossa ovat muutkin. Tiedän, että samanlaista reilua, avointa keskustelua haluavat kaikki muutkin kaupungin luottamushenkilöt. Päätökset tullaan tekemään aikataulussa ja niiden jälkeen Hämeenlinnaan saadaan turvalliset ja toimivat koulutilat. Se on parasta tässä tilanteessa. Millaisella palveluverkolla tilat toteutetaan, sitä ei vielä ole lyöty lukkoon. Muuta en voi luvata kuin ratkaisuvaihtoehtojen vertailun ennakkoluulottomasti ja tasapuolisesti. Etenkin täysin laatikon ulkopuolelta tulevia ideoita otetaan vastaan. Terveisin Altti Salomäki lasten ja nuorten lautakunnan jäsen altti@outlook.com 040 9200 390 |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "STOP Ortelan koulun lakkautukselle!" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1031 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2037 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18203 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
461 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1965 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
705 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.