STOP Ortelan koulun lakkautukselle!

Pro Ortela

/ #25 Pienessä yksikössä oppiminen parempaa

12.05.2014 05:09

Tutkimusten mukaan pienissä opetusyksiköissä oppimistulokset ovat parempia kuin suurissa. Opiskelu tuntuu lasten mielestä myös turvallisemmalta, koska kaikki oppilaat tuntevat toisensa, opettajansa ja muun henkilökunnan, ja sama myös toisinpäin, eli opettajat tuntevat jokaisen oppilaan. Ortelan oppilaista kuudesluokkalaiset moikaavat ensimmäisen luokan oppilaita kohdatessaan kaupungilla, uimahallissa ja muualla. Tätä ei Tuomelaan suunnitellussa jättikoulussa tapahdu.
Entä sitten jättikoulujen tulevaisuus, nykyinen kiireellä toteutettu rakentaminen aiheuttaa helposti sisäilmaongelmia, ja kun oppilaita tungetaan 500-800 samaan rakennukseen kulumista tapahtuu nopeasti ja sisäilmaongelmia tulee varmasti. Pikkukoulut on lopetettu ja jättikoulu jodutaan evakuoimaan sisäilmaongelmien tai muiden syiden vuoksi-> mistä väistötilat? Pikkukoulun oppilaat saadaan helpommin väistötiloihin tai parakkeihin.
Miettikää päättäjät ennen kuin teette taas "edullisia ratkaisuja"
Rimpelä, Karrimaa ja Mäkelä tuhoavat vanhan koulukaupungin ja oppilaiden hyvinvoinnin menemällä "suuri on ainoa oikea suunta" hypetykseen mukaan. Ja myös Kiemungilla on miettimistä päätöksissänsä.