Eliitin valta alas, kansanvalta takas!

nähty ja koettu

/ #7

28.05.2014 11:23

Pitää paikkansa, liepäjonot pitenevät. Joka toinen päivä joku yli 65-vuotias eläkeläinen tekee itsemurhan. Kansaneläkkeellä (500 euroa plus takuueläke 100 euroa) ja toimeentulotuella (480 euroa kk)ei tule toimeen. Lipponen leikkasi eläkkeet (taitettu indeksi 50%) ja poisti kansaneläkkeen, joka tänä päivänä olisi ainakin 200 euroa kk:ssa. Ihmiset menettivät kaikki tulot työstään ennen 1962-63 ja ennen 1969, kansanelkkeestä, jota itse maksoivat. Valtio ei korvannut kansaneläkkeitä edes könttäsummalla. Nykyinen hallitus uhkaa nostaa ensi vuoden alusta eläkkeiden indeksikorotusta vain 0,4 prosenttia. Köyhimmillä ei ole edes televisiota tai tietokonetta. Hgin sosiaalivirasto ostaa TV:n vain kerran, vaikka nuorena sairastuneet ovat kansaneläkkeellä ja vahvalla lääkityksellä vielä 50-60-vuotiainakin. Kuka auttaa meidän sairaita kansaneläkeläisiä? Hgin sosiaalivirasto on maksanut 25 vuotta samettihameet 410 euroa vuodessa romaninaisille. Sosiaalivirasto ei myönnä vaaterahaa ttukiasiakkille tai kansaneläkeläislle valtaväestöstä.