ASTRID THORSIN IDEOIMA UUSI ULKOMAALAISLAKI HYLÄTTÄVÄ!
Juha Mäki-Ketelä Adressin tekijä |
/ #156 Taitaa olla sekin päivä lähellä, että näin käy12.12.2008 21:32Kirjoitit: "Kaikkein parastahan olisi... Jos saisi jonkun kansanedustajan tai muun henkilön, jolla on julkisuusarvoa pitämään tiedotustilaisuuden omasta kannastaan tätä lakia koskien. Tällä tavoin asian olisi pakko ilmaantua mediaan" Tänään on tullut kaksi yhteydenottoa, joiden perusteella on ounasteltavissa ryhmäkurin repeilemistä. Suhteellisen suppeilta äänestysalueilta tulevilla kansanedustajilla ei ole mitään halua leimautua tyypiksi, joka on Thorsin ajatusten takana. Se tietää maitojunaa kotipuoleen ja hyvin nopeasti. Mieluimmin he valitsevat kenkää puolueesta ja siirtymisen vaikkapa... niin, arvatkaa itse, mihin puolueeseen Kirjoitit: "Tällä hetkellä mikään media ei tunnu ottavan asiaa kunnolla käsittelyyn. Varmaan luulevat edelleen, että tällä on jotain tekemistä kansan kiihottamisen ja rasismin kanssa, eivätkä uskalla kirjoittaa. Mikä on melko surullista." Tällä hetkellä voi vielä olla niin, mutta viimeistään ensi viikon puolessa välissä asia lienee tullut selväksi. Postaus kansanedustajille ja muutamalle muullekin käynnistyy viimeistään maanantaina. ***** Outoa, että toisaalta nettiä pidetään valtaeliitin keskuudessa erittäin edustuksellisena ja edistyksellisenä välineenä esim. äänestyksessä (jotka tosin menevät ns. käteen), mutta sitä kaavailemaani nettisivua kansanedustajien mielipiteitä Thorsin lakiesityksen suhteen ei tunnu haluavan oikein kukaan. Siis valtaeliitistä. Kansan syvät rivit sen sijaan odottavat jo sormet täristen sitä osoitetta. Tulossa on... |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Riikka Purran erottava valtiovarainministerin tehtävistä!
Esittely Me allekirjoittaneet vaadimme Riikka Purran välitöntä eroa valtiovarainministerin tehtävistä ja valtioneuvoston jäsenenä toimimisesta. EDIT: MUISTATHAN VAHVISTAA ALLEKIRJOITUKSEN S-POSTISTASI! Purra on esittänyt Jussi Halla-Ahon blogin vieraskirjassa useita erittäin rasistisia ja väkivallalla leikitteleviä kommentteja vuonna 2008. (1. lähde) Me katsomme, että Purra ei ole kompetentti toimimaan missään muodossa valtioneuvoston jäsenenä. Me katsomme myös, että Purra ei ole kantanut vastuu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "ASTRID THORSIN IDEOIMA UUSI ULKOMAALAISLAKI HYLÄTTÄVÄ!" tähän luetteloonPelastetaan Helsingin Vanhankaupunginkosken historiallinen pato
Helsingin kaupungin ympäristölautakunta (25.1.2022) ja myöhemmin mahdollisesti myös kaupunginvaltuusto on käsittelemässä esitystä, jossa Helsingin Vanhankaupunginkosken ainutlaatuista teollisuusmiljöötä tuhottaisiin purkamalla vuonna 1874 rakennettu suojeltu kivinen pato. Kyseinen pato on osa kaunista historiallista alkuperäiskuntoisena säilynyttä teollisuusmiljöötä tekniikan museon alueella Arabianrannassa. Paikka on suosittu kävelyretkien kohde niin turisteille kuin paikallisille asukkaillekin...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Jari Taponen ennaltaehkäisemään Ruotsin katujengien rikollisuutta
1803 Luotu: 29.09.2023
Stansvikin metsä säästettävä rakentamiselta
1656 Luotu: 01.10.2023
Rauhanadressi - Ukrainan sodan on loputtava
680 Luotu: 21.09.2023
Ruokaviraston viranomaisrekisteri koirarekisterin mitätöiminen
534 Luotu: 24.07.2023
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
12827 Luotu: 20.10.2022
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
957 Luotu: 23.09.2023
Turun yliopiston ja Åbo Akademin työntekijät leikkauksia vastaan – tukiadressi opiskelijoiden valtaukselle
668 Luotu: 26.09.2023
PIDETÄÄN KYMI SINFONIETTAN TOIMINTA TURVATTUNA KOUVOLASSA!
1651 Luotu: 21.09.2023
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle
5612 Luotu: 25.08.2023
Eläkeläisten joukkoliikenteen liput Tampereella alennetulla hinnalla ilman aikarajoitusta
265 Luotu: 26.09.2023
Muuratsalon ja Säynätsalon päiväkoti-koulut tulee säilyttää
832 Luotu: 22.09.2023
Itä-Suomen yliopiston työntekijät leikkauksia vastaan – tukiadressi opiskelijoiden valtaukselle
221 Luotu: 29.09.2023
Hovinsaaren koulu ja päiväkoti on säilytettävä
442 Luotu: 26.09.2023
Taideyliopiston työntekijät leikkauksia vastaan - tukiadressi/ Konstuniversitetets personal mot nedskärningar - stödaddress/ Personnel of the University of the Arts against cuts - petition for support
152 Luotu: 28.09.2023
Tuni leikkauksia vastaan - Henkilökunnan adressi
137 Luotu: 29.09.2023
Kouluvalmentajien työn jatkon puolesta!
135 Luotu: 02.10.2023
Mäki-Matin ja Yrttisuon perhepuistot sekä avoin varhaiskasvatus säilytettävä
2456 Luotu: 14.09.2023
Aalto-yliopiston työntekijät - Vetoomus opiskelijoiden mielenilmauksen tukemiseksi
111 Luotu: 28.09.2023
Kissantappaja Mikkel Näkkäläjärven erottava SDP:n puoluesihteerin tehtävästä
9385 Luotu: 03.09.2023
Pelastakaa Pyynikin Aikamatkat ja Koko kylän piha
1567 Luotu: 09.03.2022
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.