Jatkukoon Radio Suomen "Pop eilen - toissapäivänä"!
Aikku Hasu |
/ #81 Re: Kyllä07.10.2014 10:55Aivan! On hyvin vaikea löytää toista ohjelmaa, joka olisi yhtä ammattitaidolla ja sydämellä toimitettu ja sisällöllisesti juuri sitä itseään, nostalginen soundtrack. Ihmiset, jotka kuuntelevat tätä ohjelmaa, ovat kuunnelleet sitä jo 1970-luvulta. Tämä kyseinen sukupolvi on ollut uskollinen niille, jotka soittivat ne muutamat tunnit viikossa musaa juuri meille. Tämä samainen sukupolvi on nyt keski-ikäisiä perheellisiä ja perheettömiä, äitejä, isiä, isoäitejä ja isoisiä, ja tämä on edelleen se genre mitä me n. 400 000 kuulijaa haluamme kuunnella. Tämän ohjelman lakkauttaminen tällä ohjelmapaikalla olisi ihan kardinaalimunaus. Tosiasiassa radio Suomessa on suomalaista musaa vaikka kuinka paljon, käykääpä Radio Suomen yössä, toimittajasta riippuen musa on suomalaispainotteista. Mikä järki on heittää 400 000 kuuntelijaa ulos, jotta saisi muutama sata tyytyväiseksi? Miksi Radio Suomen puheohjelmia, kuten luonto-ohjelmia, ei siirretä Puheen puolelle, kun ne kerran ovat puheohjelmia. Ratio Suomessa kuuluu soida musiikkia ja sitähän siellä onkin ja suomalaistakin ihan kylliksi ilman, että tarvitsee Heikin aamua poistaa. Sanoisin, että Ylen pomon selitys ontuu pahasti. Joku raja huumorillakin.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43216 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10433 Luotu: 09.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
717 Luotu: 14.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1083 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
627 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
132 Luotu: 16.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
97 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
96 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
91 Luotu: 15.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
106 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
658 Luotu: 06.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
40 Luotu: 18.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
682 Luotu: 04.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2767 Luotu: 08.04.2024
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1708 Luotu: 01.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20804 Luotu: 20.03.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
57 Luotu: 12.06.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
52 Luotu: 09.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
170 Luotu: 30.05.2025