Vanhankaupunginkoski vapaaksi
seppo lavikainen Adressin tekijä |
/ #33 Perusteluja kommentteihin14.10.2014 17:45On hyvä, että kommetteja tulee puolesta ja vastaan. Kaipaisin kuitenkin mielipiteille perusteluja. Moni on maininnut, ettei museovirasto tule hyväksymään padon purkamista, vaikka kyseinen virasto ei vielä ole mitenkään kommentoinut purkamista. Tietenkin museoviraston mielipide tulee ottaa huomioon päätöstä tehtäessä, mutta ylin päätäntävalta on silti kaupunginvaltuustolla. Samoin tulee kuulla myös asukkaiden mielipiteitä ja kaikkia niitä tahoja joita asia koskee. Tämän vuoksi olisi myös suotavaa, että adressia kommentoivat perustelisivat kantansa. Oli se sitten puolesta, vastaan tai jotakin siltä väliltä.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
786 Luotu: 08.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1186 Luotu: 19.04.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
468 Luotu: 07.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
242 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
971 Luotu: 12.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21170 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
196 Luotu: 07.09.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
186 Luotu: 28.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
415 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
245 Luotu: 09.08.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
192 Luotu: 22.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1118 Luotu: 25.07.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
785 Luotu: 17.03.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
280 Luotu: 10.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11131 Luotu: 09.06.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
80 Luotu: 12.08.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
273 Luotu: 29.07.2025