Oulun erikoisluokkia 3.–6.-luokkalaisille ei saa lakkauttaa

Musiikkiluokkalainen vm. 1967

/ #60 Musiikkiluokat ovat edelleenkin tarpeellisia

15.10.2014 10:20

Musiikkia pitää opettaa kaikille lapsille mutta musiikista erityisen kiinnostuneet ja musiikillista lahjakkuutta osoittaneet lapset tarvitsevat erityisopetusta, josta musiikkiluokilla on Oulussa pitkät ja menestyksekkäät perinteet. Oululainen musiikkiosaaminen on kantanut pitkälle. Musiikkiluokalla vähävaraisemmatkin, musiikilliset lahjakkaat lapset, pääsevät syvällisesti monipuolisen musiikkiharrastuksen piiriin. Yksityinen musiikin, soiton ja laulu opiskelu on kallista eikä läheskään kaikkien lasten ulottuvilla.

On turhaa vedota kaikkien lasten tasapuoliseen kohteluun. Musiikista innostuneet lapset kulkevat varmasti mielellään musiikkiluokalle kauempaakin ja musiikkia on mukavampi harrastaa samanhenkisten, musiikista innostuneiden luokkatovereiden kanssa. Musiikkiluokalta lapsi saa kestävän perinnön musiikin harrastamiseen koko elämäksi, hyvän pohjan aktiiviselle harrastamiselle ja jopa kimmokkeen tulevaan ammattiin musiikin parissa.

Oma kokemukseni musiikkiluokalta on lähes 50-vuoden takaa ensimmäiseltä vuosiluokalta, joka pääsi musiikkiluokalle Nuottasaaren koulussa Sointu Annalan oppilaana. Musiikki on seurannut tärkeänä osana elämääni siitä lähtien. Olisi sääli romuttaa lähes 50-vuotinen osaaminen ja perintö, jota näiden vuosien aikana on hankittu ja vuosikymmenien mittaan kehitetty ja jalostettu.