Kehitysvammaisilla ja vanhuksilla oikeus valita asuinkuntansa!
Vieras |
/ #58 Kun mustaa ei saa valkoiseksi vaikka miten puhuisi19.11.2014 06:03Tämän päivän Kalevassa oli juttua eilisestä tiedotustilaisuudesta. Manninen toteaa jutussa mm. että keskustelu mitä tästä asiasta käydään, ei pidä paikkansa. Aha. Mikä osa siitä keskustelusta, vai yleisestikö ottaen kaikki mitä puhutaan on virheellistä tietoa ylipäänsä? Tiedotustilaisuudessa ei noussut mitään konkreettista asiaa, mikä olisi erityisen ristiriidassa näiden vellovien huhujen kanssa. Tilanteita voi toki selitellä parhain päin, vaikka varsin läpinäkyvästi sekin tehdään. Eihän se tullut kellekään yllätyksenä, että hankintalain 67§ mukaan tämänhetkisillä asukkailla on mahdollisuus jäädä nykyiselle palveuntuottajalle, jos katsotaan että "palvelun tarjoajan vaihtaminen olisi ilmeisen kohtuutonta tai erityisen epätarkoituksenmukaista asiakkaan kannalta". Ts. lähtökohtana on se, että oma koti ja oma paikka pitää pystyä perustelemaan, eikä se ole itsestäänselvyys kenellekään. Eli pakkomuuton uhka on todellinen. Nyt jokainen asukas ja omainen miettii, milloin hänen palaverinsa on, miten se menee, miten osaan asiaa perustella ja tuleeko kunta antamaan minkälaisen päätöksen? Voi ehkä verrata työhaastatteluun, tulenkohan valituksi jäämään omaan kotiin? Kun neuvottelut asukkaiden tulevista asumispalvelupaikoista käydään, onko päätöksillä peruutusoikeutta? Jos esim. nuori kehitysvammainen henkilö päätyy siihen, että haluaa lähteä haistelemaan uusia tuulia ja muuttaa esim. Ouluun. Voi olla että viihtyy siellä hyvin, mutta sekin on aivan mahdollista, että muuton jälkeen konkretisoituu mitä muutto elämään vaikuttaa ja kotiin voi tulla ikävä. Näinhän on käynyt myös melko monille ei-kehitysvammaisillekin nuorelle. Lapsuutensa täällä asunut viettää nuoruusvuotensa muualla ja ajan saatossa veri alkaa vetämään takaisin synnyinsijoille. Näitä paluumuuttajia on paljon, mutta onko tällaista mahdollisuutta kehitysvammaisilla? Jos on kerran halunnut lähteä, takaisin ei ole tulemista. Uusia sopimuksia kunta ei enää kirjoita nykyisten palveluntuottajien kanssa. Kunnanjohtaja myös totesi, että todennäköisesti kaikki eivät kuitenkaan halua jäädä. Manninen kertoi myös Lakeuden Palveluyhdistyksen puheenjohtajan terveisinä, että toiminta jatkuu mikäli asikasmäärä riittää. Samalla vakuuteltiin nykyisille asukkaille, että saatte jäädä niin halutessaan. Eikö tässä ole vähän ristiriitaa? Eikö puheenjohtajan terveisistä pitäisi ymmärtää että toiminta ei jatku, mikäli asiakasmäärät vähenevät? Ja tätä kunnanjohtaja piti siis todennäköisenä. Eli silloinhan yhdistys joutuu lyömään lapun luukulle ja se paljon huhuttu pakkomuutto on edessä kaikilla?
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3522 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
430 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1751 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1515 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
70 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
556 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11339 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
22 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025