Lapinlahden Lähde kaupunkilaisille


Vieras

/ #15

23.12.2014 09:33

Mieli hyväksi!
Miksi se on niin pelottavaa monista?
Se, että muilla ihmisillä – ihan kaikillakin ihmisillä – voisi olla hyvä mieli koko ajan, kun ei ole mitään erityistä murhetta elämässä.

Jos minulla on jokin asia surkeasti, ei siihen auta se, että joku muukin joutuu kärsimään. Päinvastoin, jos ympärillä on iloisia ja tasapainoisia ihmisiä, se kannattelee minuakin vaikeuksissani.

Rakkaat päättäjät! Lopettakaa muiden elämän tekeminen hankalaksi ihan vain siksi, että teillä on valta siihen! Kaikissa toimissaan voi ajatella myös niiden aikaan saamaa hyvää, ja pyrkiä lisäämään sitä – eikä aina ikään kuin kitsastellen suoda mahdollisimman pientä etua niille, joille jotakin joutuu jakamaan. Yhdessä jaettu on moninkertainen ilo.