Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Rajansa kaikella |
/ #244 Re: Kieltäjät kieltää01.01.2015 20:57#228: pekka virtanen 3a - Kieltäjät kieltää En olisi minäkään tähän nimeäni laittanut, JOS raketteja ammuttaisiin vain 8 tuntia .. mutta kuten sanottu, ampumisaikoja ei missään määrin noudateta. Tampereella rakettien ampuminen alkaa monta päivää ennen uuden vuoden aattoa, ja jatkuu vielä tälläkin hetkellä.. ei siis loppunut aattona eikä taida loppua tähän uuden vuoden päivän iltaankaan. Klo 23 ja yhä siellä jytisee. Joka vuosi se on sitten viikon kestävä sota , kun se kerran alkaa. Ja pahinta on ettei kukaan tätä hommaa valvo, ei niin kukaan.Tuttavalla raketteja heiteltiin tänä vuonna parvekkeellekin ja aiheutettiin siellä tulipalo. Meillä ei ihan osuttu parvekeelle, mutta melkein, parvekkeen alla se sitten räjähti. Minä jopa kaikesta häiriöstä hyväksyisin klo 18-02 ammunnan kerran vuoteen, mutta se ei näköjään ampujille itselleen sovi. Parempi silloin olisi sallia raketit ainoastaan kaupungin ja kauppakeskusten järjestämiiin ilotulituksiin. Myös valvottujen rakettien ampumis alueiden rajaaminen voisi toimia,lupa ampua taajamien ulkopuolella ei taajamissa. Ilman mitään valvontaa, keskellä asutusalueita se ei vaan näköjään onnistu.
|
Kommentoi adressia |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
710 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
634 Luotu: 26.07.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
235 Luotu: 25.07.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46282 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10833 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
150 Luotu: 29.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
143 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
849 Luotu: 17.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
84 Luotu: 29.07.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
835 Luotu: 18.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
662 Luotu: 17.03.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
132 Luotu: 22.07.2025
Uittamon Kannuskadun täydennysrakentamisen pysäyttäminen
173 Luotu: 05.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
154 Luotu: 23.06.2025
Fixit - Suomen ero Euroopan unionista
143 Luotu: 24.01.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
181 Luotu: 16.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
373 Luotu: 30.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
302 Luotu: 01.07.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
525 Luotu: 20.03.2025