Susien vierailut asuintaajamissa loputtava

Kristine von Denffer
Puolanka

/ #46 Michail Jactionille ja Timo Lehtiselle

13.02.2009 12:23


Michail:

Olipa ikävästi sanottu kun luokittelet itsesi ja Pirkon ainoiksi täysjärkisiksi. Vaivaako sinua nyt 'Übermensch'-syndrooma tässä susikeskustelussa? Miksi? Kerropa taustastasi hieman meille muillekin!

Totta on ,että Suomessa päästäisiin paljon pienemmällä susikammolla, jos taloissa olisi enemmän laumanvartijoita, jotka esim. saattelisivat pienet koululaiset opintielle. Voin vakuuttaa, että laumanvartijakoiriin, varsinkin Pyreneitten komeisiin koiriin tullaan Suomessakin vähitellen tutustumaan yhä enemmän ja ihastumaan. Irlannin susikoirathan meillä jo on.

Timolle:

Olet aivan oikeassa: villiintyneitä koiria ja koiralaumoja vaeltelee Suomen maaseudulla paljon. Tällaiset yksilöt ovat todella vaarallisia. Kokemusta on aikoinaan liian pienessä aitauksessa huonosti hoidetuista Huskeista, jotka murtautuivat toistuvasti vankilastaan ja aiheuttivat kauhua tappamalla seudulla muita koiria, lähes kaikki kissat ja vielä riistaeläimiäkin. Vasta kolmannen karkaamisen jälkeen koirat saatiin lopetettua. Voitte kuvitella, miten kamala tilanne oli pienellä paikkakunnalla! Susivaara on marginaalista näihin villiintyneisiin koiriin verrattuna. - "Elämä on vaarallista, saippuaan kun liukastuin", lauloi Rölli-peikko aikoinan....

Hyvää yshtävänpäivää ja SHUSHIRAUHAA :D

t. Jänkhä-Krissu & mahtavan iloinen koiralauma