Susien vierailut asuintaajamissa loputtava

Tapio Haavisto
Yläne

/ #47 Linkkiä en löytänyt, mutta teksti löytyi keskustelun yllykkeeksi...

13.02.2009 14:29

21.01.2009 21:03 Ilta-sanomat

Mäkeä laskemassa ollut 10-vuotias Kolja Netshajev kuoli suden kynsissä Permin alueella Venäjällä.

Susi syöksyi kelkkamäessä olleiden pikkupoikien kimppuun ja otti uhrikseen Koljan, joka oli lähimpänä metsän reunaa, kertoi uutispalvelu Newsru.com.

Koljan kaksi kaveria lähtivät heti hakemaan apua läheisestä kotikylästään Zazov-Kynistä. Kylän miehet ottivat mukaan aseet ja syöksyivät suden perään, mutta he pääsivät paikalle liian myöhään.

Susi oli ehtinyt raahata pikkupojan läheisen joen rantaan. Peto oli purrut poikaa pahasti kasvoihin ja tämä oli jo tukehtunut ennen kuin apu ehti paikalle.

Turma tapahtui reilu viikko sitten, mutta sutta ei ole vieläkään saatu kiinni. Paikalliset ihmiset pelkäävät, että eläin saattaa käydä myöhemmin uudelleen ihmisten kimppuun.

Keskiviikkona suden perään lähti erityinen metsästäjien ryhmä. Asiantuntijat epäilevät, että pojan kimppuun käynyt susi on lauman vanha uros, jonka nuori johtajauros on karkottanut pois.

Permin alueella on Komsomoslkaja Pravdan mukaan noin 500 000 sutta, jotka ovat erityisen aggressiivisia juuri tammi-helmikuussa.