ENO-verkkokoulun toiminnan jatkumisen puolesta
Kari Karanko Helsinki |
/ #1 ENO-verkkokoulua tarvitaan kansainvälistymiseen22.02.2009 11:21Olen seurannut ENO-verkkokoulun kehittymnistä laajaksi, kansainväliseksi verkostoksi jo vuosia. YK:n ympäristöohjelma UNEP otti ENO-verkkokoulun suojiinsa, kun siellä (Nairobissa) havaittiin, että ympäristökasvatus alkaa jo kodeista ja kouluista. ENO-verkkokoulun idea on hyvin yksinkertainen ja siinä mielessä nerokas. Eri koulujen ympäristöopetuksen hyviä kokemuksia voi levittää maailmanlaajuisesti ja samalla edistää kielitaidon kehittymistä ja kansainvälisyyskasvatusta. YK-järjestölle ENO-verkkokoulun tukeminen merkitsee jalkautumista pois pompöösistä norsunluutornista ja säännönmukaisesta keskustelufoorumista ja päätöslauselmatehtailusta käytännön vaikuttamistyöhön. Olen hämmästellyt ENO-verkkokoulun rosoista tietä Pohjois-Karjalan takametsistä kansainväliseen kuuluisuuteen ilman, että tuolla Joensuun seudulla ollaan havaittu, minkälainen aarre heille on kehittynyt yksinkertaisen formaatin muodossa. Ei ole toista samanlaista peruskouluihin suunntattu globaalia verkko-ohjelmaa. Kun UNEP:in apulaispääjohtaja Shafqat Kakakhel vieraili Joensuussa 2004 ja 2005 ja ENO-verkkokoulua hänelle esiteltiin, oli mahdollista virtuaalisesti käväistä hänen vanhassa kansakioulussaan Pakistanin ja Afganistanin rajalla, Peshawarissa. Kyllä se vaikutti. Suomalainen innovaatio - yhteydet mailman kaikkiin kouluihin ja yhteisenä tekijänä ympäristökasvatus, jossa oppilaat opettajiensa johdolla luovat verkkosivuilleen omat luontokokemuksensa ja nyt puiden istuttamiskuvauksensa ja tavoitteensa. ENO-verkkokouluformaatti löi itsensä läpi kansainvälisesti. Olenkin odottanut, milloin ENO-verkkokoulu hyväksytään opetushallituksessa ja luonnontieteiden opetuksessa meillä Suomessakin viralliseen ohjelmistoon. Johtuneeko tuo asennenihkeys siitä, että menetelmä on halpa kaikilla mittareilla mitattuna (oppilaiden innostus, kansainvälinen ulottuvuus ja YK-toiminnan ja tavoitteiden sisältöjen muokkaaminen arjen malleiksi. ENO-verkkokoulu on myös kehitysmaiden kouluissa käytössä ja tämähän merkitsee sitä, että verkkokoulun tulisi saada rahoitusta myös kehitysyhteistyömäärärahoista. Toki tähänkin mennessä on kohdeapurahoja tullut verkkokoulun konferenssimatkoihin ja kehitysmaatoimijoiden tutustumismatkoihin. Nyt kaivataan myös suoraa tukea. Allekirjoitin ENO-verkkokoulun adressin suurella mielihyvällä. Pohjois-Karjalasta kajahtaa! Kari Karanko Suurlähettiläs Helsinki |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "ENO-verkkokoulun toiminnan jatkumisen puolesta" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
311 Luotu: 21.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
284 Luotu: 20.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18326 Luotu: 25.04.2024
Mortin männikön puolesta
193 Luotu: 16.05.2024
ADRESSI TAHMELAN KURPITSATALON YHTEISÖLLISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
126 Luotu: 23.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
541 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2033 Luotu: 04.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2109 Luotu: 05.05.2024
EU:n ennallistamisasetus pelastettava
94 Luotu: 24.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6496 Luotu: 29.11.2023
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1099 Luotu: 12.05.2024
Kansalaisadressi: Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen tulee noudattaa lakia
70 Luotu: 22.05.2024
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
64 Luotu: 20.05.2024
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
62 Luotu: 17.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
716 Luotu: 08.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
44 Luotu: 19.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
731 Luotu: 27.04.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1350 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12847 Luotu: 15.07.2023
Tornion Vinsanmaan tuulivoimaloita ei tule rakentaa
152 Luotu: 02.10.2023
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.