Taidepoliittisen asiantuntijaryhmän hallitusohjelmatavoitteet
Markku Laitinen |
/ #5 Täyttä roskaa koko adressi!18.03.2015 09:34Maamme taiteilijajärjestöt kuten Taidemaalariliitto, eivät noudata vapaata ammatillista järjestäytymisoikeutta ja oikeutta järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi. Vaikka tämä vapaa oikeus kuuluu maamme solmimiin Ihmis- ja Perusoikeuksiin, YK:n maailmanlaajuiseen ihmisoikeuksien julistukseen, maamme Perustuslakiin ja Yhdenvertaisuuslakiin sekä Euroopan Unionin Perusoikeuskirjaan, jotka kaikki mainitsevat vapaan ammatillisen järjestäytymisen perustavaa laatua olevaksi oikeudeksi. Siksi on aivan turha puhua taiteen minkäänlaisesta vapaudesta tai siitä ettei taide olisi elitismiä pahimmillaan. Koska maamme taiteilijajärjestöt eivät noudata tätä omalla kohdallaan, ei valtion tule tukea Ihmis- ja Perusoikeusrikollisuutta missään muodossa. Siksi taiteen ja kulttuurin tuet tulisi pikemminkin lakkauttaa kokonaan, kuin että ne pidettäisiin ennallaan tai niitä lisättäisiin. 61% miehistä, 52% naisista ja 81% maanviljelijöistä leikkaisi taiteen ja kulttuurin tukia Iltalehden äskettäin tekemän tutkimuksen mukaan. http://static.iltalehti.fi/uutiset/kansaleikkaa_graafi_3101MS_uu.jpg Sen sijaan että taiteilijat mankuvat jatkuvasti lisää rahaa valtiolta toimintoihinsa, pitäisi taiteilijoiden ja taidealan järjestöjen sen sijaan itse kehittää omia ammattialojaan seisomaan paremmin omilla jaloillaan. Tämä vaatisi tietenkin uudenlaista ajattelua ja koko virallisen taidekentän toimijoiden vaihtamista, jotta tätä uudenlaista ajattelua sinne taiteen kentälle saataisiin. Mutta koska taidealan vanhat poliittisesti sitoutuneet ja poliittisilla mandaateilla meriittinsä tehneet ja ansionsa saaneet, eivät halua tietenkään luopua omista viroistaan ja tehtävistään, on uudenlaisen ajattelun mahdollisuuskin taide- ja kulttuurialoilla aivan mahdoton ajatus. Siksipä alat eivät osaa muuta kuin mankua valtiolta jatkuvasti lisää rahaa toimintoihinsa. Taidemaalarina pidän koko adressia hyvin halpamaisena toimintana, juuri sellaisena jona virallinen taiteen kenttä on aina minulle näyttäytynyt. Puhutaan hienoista asioista kuten esimerkiksi taiteen vapaudesta tai taide ei ole elitismiä ja silti aikuiset lapset leikkivät leikkejään suljetuiilla hiekkalaatikoilla vastoin kaikkia Ihmis- ja Perusoikeuksia ja vapauksia, aivan kuin käsityskyky ei riittäisi tajuamaan omien puheidensa irvokkuutta. Niin ja mitä itse adressiin tulee, suosittelen kaikilla taide- ja kulttuurialoilla työskenteleville ja muillekin etteivät he allekirjoittaisi adressia, koska se suosii vain Ihmis- ja Perusoikeusrikollisuutta. Juuri siitä mitä vastaan oikeiden taiteilijoiden tulisi toimia kaikin keinoin! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1441 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
822 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
571 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
405 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21242 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
990 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
176 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
165 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025