Heinolan lintutarhan säilymisen puolesta

Pertti Kekki
Helsinki

/ #21 Ryhtiä päätöksentekoon lintutarha-asiassa

04.04.2009 21:48

Tuntuu kyllä aika erikoiselta, että säästämisvimma on kohdistunut sellaiseen valtakunnallisestikin arvokkaaseen paikalliseen erikoisuuteen kuin lintutarha.Tällainen kohdehan tuo paikkakunnalle huomattavan määrän vierailijoita, jotka todennäköisesti siellä ollessaan käyttävät myös kaupungin keskustassa olevia erilaisia palveluita ja siten hyödyttävät paikallista elinkeinoelämää.Olen käynyt lintutarhassa vaimoni kanssa useita kertoja ja se on todella hieno paikka.Se, että nyt kertarysäyksellä on aikomus säästösyistä lakkauttaa kaupungin rahoitus on mielestäni kyllä -jos se toteutuu-osoitus heikosta päätöksenteosta.Asiaa ei ole kunnolla valmisteltu eikä erilaisia vaihtoehtoja riittävästi tutkittu.Ihmettelen kyllä sellaisten poliittisten ryhmien lyhytnäköisyyttä ja arvomaailmaa, jotka valtuustossa ajavat lintutalon rahoituksen lakkauttamista.Toivottavasti maanantaihin mennessä ajatukset ja harkintakyky ovat palautuneet eikä näin järjetöntä ja Heinolan kaupungin kannalta onnetonta päätöstä tehdä.
Pertti Kekki