Varhaiskasvatuksen tulevaisuus: EI kasvaville ryhmille!


Vieras

/ #510

01.06.2015 12:05

Olen ollut päiväkodissa töissä lastenhoitajana pienten, ns. Isojen ja sisarusryhmässä. Jo nykyisillä suhdeluvuilla koin työn liukuhihna työksi pukemisineen, syöttämisineen yms. Resursseja tehdä hyvää työtä ei nykyiselläänkään ole mielestäni riittävästi. Lasta ei ole aikaa kohdata , miten sitten kun lapsia on ryhmässä vielä jopa kolme enemmän. Välillä päivä oli pelkkää selviämistä, jolloin vain toivoi että mitään ei sattuisi, varsinkin päivinä, kun työntekijöitä oli sairaana eikä sijaista tullut Ja jouduit olemaan yksin ulkona jopa yli kahdenkymmenen 1,5 - 5 vuotiaan lapsen kanssa kunnes joku kerkesi pukemis urakan päätteeksi seuraksi.