EI kallista ja valmistuessaan vanhanaikaista suurpuhdistamoa Pirkanmaalle

Jaakko Pitkänen
Pirkkala

/ #26 TAINION LOGIIKKA

13.06.2009 12:25

PIRKANMAAN LIITTO TIEDOTTAA 3/2009 (kesäkuussa 2009)

”Pirkanmaan liitolla tärkeä rooli koko maakunnan toimijana” sanoo maakuntavaltuuston puheenjohtaja Hanna Tainio ja jatkaa:
”Maakunnassa on meneillään tärkeitä hankkeita kuten logistiikkakeskus ja jätevedenpuhdistamo.
– Hankkeet koskevat laajalti ihmisiä ja herättävät tunteita. Toivon, että niissä voidaan edetä ja löytää sopiva sijoituspaikka, jonka mahdollisimman moni voisi hyväksyä. Isoja hankkeita on jo valmisteltu kauan, valmistelu ei saa nyt pysähtyä.” Humanistina tunnetun Tainion lausumasta todetaan Pirkkalassa ja Nokialla:”Onneton kannanotto ja suuri sammakko.” Tainion logiikka kunnallisvaalien jälkeisessä tilanteessa ei kerta kaikkiaan toimi. Jäljet johtanevat SDP Pirkanmaan piirihallituksen puheenjohtajaan, Pirkkalan entiseen kunnanjohtajaan Risto Koivistoon.