Huutoniemen kirjaston säilyttämisen puolesta


Vieras

/ #8

27.08.2015 08:15

Ensimmäiseksi haluan mainita pienet koululaiset, joille kirjasto ystävällisen aikuisen silmien alla on turvallinen ja kehittävä ympäristö.

Unelmoin myös siitä, että yhä useammat yksinäiset eläkeläiset löytävät tiensä lähikirjastoon viihtymään ja tapaamaan toisiaan.

Erikoiskirjastonhoitaja Leena Seppänen on järjestänyt mielenkiintoisia vierailijoita iloksemme kirjastoon.

Huutoniemen kirjastoa ei saa lakkauttaa, koska sen tuoma hyvä tuottaa runsaasti säästöjä kaupungin muille sektoreille. Sitä, mitä kerran lakkautetaan, on lähes mahdotonta herättää uudelleen henkiin.

Haluammeko lisää eksyksissä hortoilevaa, syrjäytynyttä nuorisoa?