Ei Missään Nimessä Hyvinkään Luonnonkauniille alueelle pakolaiskeskusta


Vieras

/ #30

02.09.2015 18:46

MV-lehteä kun lukee, niin silmiin hahmottuu karmean hyvin, missä kusessa Suomi ja varsinkin koko muu Eurooppa alkaa olemaan. Valta mediassa jätetään paljon mamu aiheisia uutisia julkaisematta. Median ja Wikipediankin valheelliset väitteet tästä uudesta mediasta MV-lehdestä eivät pidä paikkaansa, kun asioita alkaa tutkimaan tarkkanäköisenä ja ennakkoluulottomana hieman enemmän..

Viimeinen niitti oli MV-lehdestä luettu kuvakaappaus todisteiden kera oleva uutinen Suomen musliminuorten joukkoraiskauksesta, minkä uhriksi kantasuomalainen 16v. tyttö joutui taannoin. Tapahtuneen jälkeen muslimi nuoret perustivat raiskauksen ympärille fani fb-sivuston nettiin ja sekä muslimi jätkät ja tytöt, kaikki haukkuivat, huorittelivat ja nauroivat raiskauksen uhrille ja solvasivat tätä rajusti. Halusi osa toteuttaa uusinta raiskauksen myös tälle tytölle.

Valta media ei tätä uutista julkaissut ja somessa asiasta syntyneet keskustelut lähtivät ja lähtevät suurin osa poistoon. Järkyttävää salailua ja sensuuria.







Vaikka allekirjoitin tämän adressin nimettömänä, niin toivon, että tämä mielipiteeni saa kunnolla media näkyvyyttä, jos mahdollista. Joten voitte julkaista nimettömänä tämän mielipide kirjoitukseni missä vain haluatte + jakaa tätä ihan missä haluatte, suorastaan vaadin sitä!

Nimettömänä pysyn lähinnä siksi, että olen yrittänyt somessa saada tätä musliminuorten törky fb-sivusto uutista levitettyä ja keskustelua asian tiimoilta, mutta sensuuri on pilannut koko jutun.

Mutta en tahdo oveni taakse mahdollista muslimien kosto pataljoonaa kirjoitusteni kirvoittamana ja alaikäinen tyttärenikin saattaisi olla muslimien joukkoraiskaus uhan alla, jos saisivat nimeni selville. Mistä näistä tietää, mitä ehkä kostoksi keksisivät.

Hyvää syksyä.