Säästötalkoot eduskuntaan


Vieras

/ #1063

18.09.2015 08:41

Jos Suomi tilanne on huono, niin tasapuolisesti kaikki osallistuvat tilanteen korjaukseen. Myös rikkaat, kansanedustajat, jotka ovat tehneet päätöksiä mitkä ovat velkaannuttaneet meidät. Yritysten johtajien suuret bonukset ja pääomatuloihin olisi voitu vaikuttaa jos olisi haluttu. Sekä pääoman virtaamiseen ulos maasta. Ei olisi pitänyt rahoittaa velkarahalla Kreikkaa tai todellisuudessa Saksan pankkeja. Samoin maahanmuuttoa velaksi. Tämä kaikki otetaan köyhien kansalaisten selkänahasta . Päättäjät näyttävät olevan lyhytnäköistä, kokemattomia porvareita. Aina verrataan Ruotsiin ja nyt Saksaan, eikä kerrota koko totuutta. Saksassa työntekijöillä on parempi irtisanomissuoja ja vaikutusmahdollisuus. Ruotsi ei lähtenyt euroon ja se on heidän vahvuutensa, vienti vetää. Suomi on hölmö Saksan peesaaja, olis pitänyt ajat sitten erota eurosta ja eu:sta. Minulla on tytär asunut ja ollut työelämässä Saksassa vuodesta 2000, joten tiedän Saksan tilanteesta paljon jo siitä syystä.