Ei hätämajoitusta Kastun kouluun
Vieras |
/ #2327.09.2015 00:46Kaupunginvaltuusto näkyy käsittelevän 28.9. Uuden rauninaukion päiväkodin hankesuunnitelmaa. Saisikohan siinä yhteydessä puristettua päätöksen, että Kastun koulu ei voi olla hätämajoituksena ainakaan enää kun uusi pk aloitta toimintansa samalla tontilla. Eli että ehdoton takaraja olisi joulukuu 2016. Voisi tehdä selväksi, että uuden pk:n rakentaminen on aivan turhaa, jos samalla tontilla toimii hätämajoitus. Kukaanhan ei silloin siihen päiväkotiin lastaan halua ja niin ollen alueen pöivöhoito-ongelmat jatkuisi. Olisiko järkevää myös pyytää jotakuta ottamaan valtuustossa esille se, että Kastun koulu voitaisiin palauttaa soveltuvin osin koulukäyttöön ja sen tarjoaminen SPR:lle pitäisi peruuttaa. Siitä voisi myös tehdä ehdotuksen palautejärjestelmään.. Itse ajattelin tehdä niin, voisi olla hyödyllistä jos muutkin tekisivät. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1996 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
968 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18104 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1173 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
371 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1307 Luotu: 06.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
653 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1877 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6390 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12801 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
300 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
474 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1040 Luotu: 04.05.2024
Nuorten hätätila!
1471 Luotu: 16.02.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1458 Luotu: 29.04.2024