Vetoomus Urajärven kartanomuseon säilyttämiseksi

Jori Ravantti

/ #49 Museoalalla katse tulevaisuuteen...

27.11.2015 00:19

Kun julkisin varoin aikaisemmin pyörineellä alalla on resurssit selvästi hiipumaan päin, valoisamman tulevaisuuden löytämiseksi on löydettävä kokonaan uusi toimintamalli. Muissa toimintamalleissa voi käyttöasteen nostaminen olla se tie, mistä rahaa tulee. Mallia voisi hakea sieltä, missä on onnistuttu. Ensimmäisenä positiivista aktiivisuutta tuli mieleen Pyhäniemen kartanon suunnalla.

Asikkalassa museoihin viittaavaa toimintaa on useammassa paikassa kuin kunnolla pystytään huolehtimaan. Sama haaste valtakunnallisella tasolla.

Lahdessa Hennalassa vapautui varuskuntakäytöstä tiloja ja uutta käyttöä on löytynyt toistaiseksi - joskin leppoisista Milljazzin tunnelmista päästiin hyvinkin toisenlaisiin tunnelmiin. Urajärven kartanolla haasteena on, ettei julkiset toimijat ole kovin ketteriä varsinkaan jos toimialalla ollaan jäähdyttelemään päin. Riittävän pitkäjänteisen uuden organisaation perustaminen kartanomiljöön hallinnoimiseksi on myös haasteellista.

Yhtenä lähestymisenä näkisin, että voisi katsoa löytyykö jostain muualta Suomesta vastaavanlaista tilannetta, jossa on löydetty uusia toimijoita, rahoitusta ja saatu asiat sujumaan uudella toimintamallilla? Ihan mistään tavallisesta "seurojentalosta" ei ole kyse, mutta silloin jos uutta rahaa tarvitaan, on löydettävä alueelle uusia käyttäjiä. Kesällä on helpompi järjestää erilaisia kulttuuritapahtumia ja muita aktiviteetteja viihtyisää kartanomiljöötä hyödyntäen. Vuoden varrella kuitenkin kaikkina kuukausina kulut juoksee - se pitäisi pystyä ratkaisemaan.