Adressi henkilöjunaliikenteen ostojen puolesta
Vielä on mahdollista tehdä oikea ratkaisu |
/ #242 Nurmes-Joensuu reitin lopetus olisi strateginen virhe hallitukselta21.12.2015 10:16Lopetuspäätöstä perustellaan 1. säästöillä (eli kasvulla ja työllisyydellä) ja 2. korvaavilla kulkuyhteyksillä. Vielä on mahdollista välttää tämä virhepäätös, joka tulevaisuudessa tulee osoittautumaan yhdeksi esimerkiksi hallituksen pahimmista virheistä. 1. Säästöt on arvioitu täysin väärin, niitä ei ole Toivoisin, että ministerit ymmärtäisivät, että tämä päätös aiheuttaa vain valtavia lisäkustannuksia, ei todellakaan säästöjä. VR:n (tai jonkun muun yrityksen) liiketaloudellista tulosta tuijottamalla Suomi ajetaan lopullisesti tuhoon. Kokonaisvaikutus päätöksestä tulisi olemaan pitkällä aikavälillä katastrofaalisen huono koko Suomelle. Itä-Suomella on maailmanlaajuisesti vertaillen ainutlaatuiset edellytykset kasvaa menestyväksi alueeksi niin taloudellisten, laadullisten, kulttuuristen kuin henkisten arvojenkin osalta. Tämä päätös romuttaa vakavasti näitä toimintaedellytyksiä. Päätöksen vaikuttavuusarvio on täysin väärä, vastuuhenkilön tiedämme. 2. Korvaavia yhteyksiä ei todellakaan ole. Bussi ei korvaa junayhteyttä. Teoriassa ja paperilla korvaavat yhteydet löytyvät ilman junayhteyttäkin, mutta käytäntö on aivan toinen. Ei pysty matkustamaan. Käytännön syyt ovat moninaiset: pahoinvointi, wc-käynnit, sopimattomat aikataulut, tuntikausien jatkuvan istumisen aiheuttamat terveyshaitat, matkatavaroiden säilytys ulottumattomissa, nettilippujärjestelmät ei toimi, lippuja ei saa puhelimitse, lippuja ei voi hakea mistään koska toimipisteet on lakkautettu jne. Käytännössä matkustaminen on usein täysin mahdotonta. Yritin juuri löytää korvaavan reitin esim. Joensuu-Nurmes välille (Helsingin junan jatkoyhteyttä) kolmen tunnin yrittämisen jälkeen olen yhä vailla lippua. Minulla on erinomaiset tietoliikenneyhteydet ja välineet, tietotaito hallussa niiden käyttöön. Maksullisesta palvelunumerosta sanottiin, että lippupalvelujärjestelmää ei ole päivitetty uusimpaa versioon, ei voida auttaa. Espoossa ei lippua voi lunastaa fyysisesti mistään, toimipaikat on kaikki lakkautettu. Puhelimessa ei oteta lippuvarauksia vastaan. No onneksi tähänkin löytyi näppärä korvaava ehdotus, "ainahan voitte kokeilla onneanne, jos jatkobussiin mahtuu ja ostatte sitten lipun bussista suoraan." Niinhän se menee teoriassa ja paperilla. Toista se on käytännössä. Kuka todella haluaa ottaa riskin siitä että joutuu yksin keskelle erämaata ilman jatkoyhteyttä, niin, jouluna pienten tai edes isompien lasten ja matkatavaroiden kanssa lumikinoksessa, nälkäisenä, väsyneenä, pimeässä, keskellä yötä, pakkasessa.. Yhteenveto: Säästöjä on helppo tehdä ilman asianmukaista vaikuttavuusarviota, lapsikin sen osaa. Ministreiltä pitää voida odottaa vähän enemmän. Itä-Suomi ja Pohjois-Suomi on mahdollisuus, joka voi pelastaa Suomen ja sen talouden. Suomen kasvun ja työllisyyden kasvattamiseksi tarvitaan toimiva raideliikenne myös Itä-Suomeen. Päätös on peruttava ja Itä-Suomen merkitys koko Suomen tulevaisuudelle on viimein ymmärrettävä.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45471 Luotu: 02.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
165 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
139 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
106 Luotu: 03.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1731 Luotu: 12.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
72 Luotu: 01.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
201 Luotu: 13.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
215 Luotu: 18.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
242 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10623 Luotu: 09.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
120 Luotu: 23.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20859 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
726 Luotu: 12.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
107 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Tjudan vanhan graniittisillan säilyttämiseksi
93 Luotu: 26.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3583 Luotu: 10.09.2021