Tenavapirtin on saatava jatkaa Akaassa
Vieras |
/ #70 Re: Re: Re: Re: ÄLKÄÄ JEESUSTELKO10.10.2011 12:55#63: Reima - Re: Re: Re: ÄLKÄÄ JEESUSTELKO Kyse on ennen kaikkea siitä, että lasten päivähoitopaikkaa muutetaan ja todennäköisesti lapsiryhmät hajotetaan eli jokainen lapsi joutuu totuttelemaan elokuussa uuteen lapsiryhmään ja uusiin hoitajiin. Tämä taas aiheuttaa aina lapselle stressiä, kun tuttu ja turvallinen hoitosuhde katkeaa. Lapsen psyykkisen kehityksen näkökulmasta alle kouluikäisen lapsen hoitopaikan vaihtuminen on aina negatiivista, sillä suhteiden hoitajiin tulisi olla pitkäaikaisia. Nrolle 63 vastauksena vielä, että yksityiseen hoitoon ei voi saada edes KELA:lta tukea, jos kunta ei ole hyväksynyt kyseistä hoitopaikkaa ja kuntahan on nyt tehnyt päätöksen, ettei kunta tue muita hoitajatahoja kuin kunnan kautta hankittuja. KELA:n sivuilla asiasta sanotaan näin: "Yksityisen hoidon tuen saaminen edellyttää aina, että lapsen hoitaja
Ja kuten jossakin aiemmassa viestissä oli jo sanottu, Toijala ei ole minään Westend, joten ilman KELAn tukea monen on mahdotonta laittaa lastaan muualle kuin kunnan osoittamaan hoitopaikkaan. Eli vaikka Tenavapirtti jatkaisi toimintaansa, moni joutuisi silti odottamaan, minne kunta lapset päättää sijoittaa. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3522 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
398 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
429 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1747 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1514 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
70 Luotu: 07.05.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
554 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11339 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
22 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025