Adressi Vantaan erityisluokkakeskittymien purkamista vastaan

- Miten taataan, että resurssit kohdennetaan erityistä tukea tarvitsevan oppilaan hyväksi, kun koulu (rehtori) saa itse päättää miten resurssit jaetaan?
- Kun esim. Vantaalla on väestömäärän takia paljon samantyyppisiä erityisoppilaita (esim. vaikeasti dysfaattisia) miksi ei säilytetä jo olemassa olevia hyviä tukimuotoja, kun siihen on mahdollisuus.
- Muutos on liian nopea ja laaja toimiakseen.
- Miten koulun pitkäjänteinen toiminta voi sujua, kun jokaisena vuonna tukimuodot järjestetään uudelleen?
- Onko muutos muutoksen takia aina järkevää? Miksi toimivia rakenteita pitää purkaa? Esim. Veromäkihän voisi jatkaa koko kuntaa palvelevana esim. yksisarjaisena kouluna niille oppilaille, joille lähikoulun erityinenkään tuki ei ole sopivaa tai riittävää.
- Mitä tarkoitetaan koulun kiinteillä erityisryhmillä? Onko kysymyksessä kiinteä erityisryhmä, jos tilannetta muutettaan vuosittain - tai jopa useamminkin? Työnhakijan ja -tekijän on vaikea sitoutua näin epäselvään ja lyhytkestoiseen työnkuvaan.


- Suuri muutos ollaan ajamassa väkisin läpi. Olisi järkevää ensin pilotoida integrointia ja inkluusiota enemmän, arvioida kokeilun tuloksia ja vasta sitten kokeilla tällaisia laajempia uudistuksia.
- Tulevilla aluepäälliköllä on entistä suuremmat oppilasalueet. Kuinka hän tuntee alueensa koulujen arjen. Tällainen hallintouudistus voi vain lisätä byrokratiaa ja päätöksentekoporras tekee päätöksiä, jotka ovat aina kauempana käytännöstä. Eivätkö lisääntyvään byrokratiaan kuluvat rahat ole opetuksesta pois?
- Koulun rehtoreilla on kovin erilainen tausta (esim. koulutus, kokemus, asenteet). Koska rehtori pitkälle tekee päätöksiä oman koulunsa osalta, toteutuuko oppilaiden oikeusturva, kun päätöksenteosta tulee subjektiivista. Kokemuksemme mukaan kaikilla rehtoreilla ei ole riittävää osaamista, tietoa ja kokemusta erityisopetuksesta.
- Päätöksenteossa pitää nyt ja jatkossa ottaa enemmän huomioon käytännön opetustyötä tekevien mielipiteet (esim. luokanopettajat, erityisopettajat, aineopettajat)


- Suuri osa erityisen tuen tarvitsijoista tarvitsee JATKUVAA ja KOKONAISVALTAISTA tukea (esim. asperger, dysfasia, tunne-elämän häiriöt). Siihen ei riitä vain muutama tunti viikossa. Missä on silloin oppilaan oikeusturva riittävään tukeen?
- Lähikoulu ei ratkaise kaikkia ongelmia. Pakotetaanko esim. kiusatuksi joutunut lapsi toimimaan koko ajan ympäristössä, jossa häntä kiusataan. Tälläkään hetkellä ei tukitoimia lähikouluissa ole riittävästi ja avun tarvitsijoita tulee jatkossa lisää. Toimenpide-ehdotuksen tarjoamat resurssit eivät riitä. Jo nykyisessäkin järjestelmässä yleisopetuksen ryhmän ovat liian suuria.
- Lähikoulujen luokissa on jo tällä hetkellä oppilaita, jotka pärjäävät jotenkuten. Nyt lähikouluihin siirtyy erityiskeskittymistä oppilaita, joiden vaikeudet ovat vielä suurempia. Tilanne on lähtökohtaisesti niin haastava, ettei kenellekään oppilaalle välttämättä pystytä järjestämään hänen tarvitsemaansa tukea.
- Jatkuvaa tukea tarvitsevan oppilaan pakkosiirtäminen ja kierrättäminen eri ryhmissä eivät koskaan ole oppilaan edun mukaisia.
- Lähikouluajatusta perustellaan sillä, että oppilas ei syrjäydy. Erityisluokkakeskittymien perusajatuksena on kuitenkin ollut nimenomaan se, että oppilas ei syrjäydy. Siitä on saatu hyvää palautetta esim. toisen asteen oppilaitoksista ja kuntouttavilta tahoilta.
- Tuleeko lähikoulun erityisluokista vain oman koulunsa ja lähialueensa silmätikkuja. Eikö se voi aiheuttaa kiusaamista? Suunnitelluilla erityisyhdysluokilla oppilasryhmä (ja opettaja) vaihtuu vuosittain, mikä tuo haasteita oppilaiden ryhmäytymiseen.
- Kuka vastaa oppilaiden turvallisuudesta esim. kemian ja teknisen työn tunneilla?
- Onko erityislapsella mahdollisuutta hakea opiskelemaan muuhun kuin lähikouluun toissijaisessa haussa niin kuin yleisopetuksen lapsella on tällä hetkellä?
- Vaarana on, että esim. lääkäreiden ja neurologien lausunnot ja suositukset sivuutetaan ja oppilas ei saakaan sitä tukea, jota hän tutkimusten mukaan tarvitsisi. Onko silloin kyseessä pedagoginen ratkaisu vai sittenkin vain säästöt?


- Lähialueen erityisryhmistä tulee sekalaista "sillisalaattia", kun ikähaitari on suuri ja oppilaiden diagnoosit hyvin erilaiset. Päteväkään opettaja ei voi hallita sellaista kokonaisuutta. Saavatko oppilaat oikeasti apua vaikeuksiinsa? Onko opettajan työnkuva tällöin houkutteleva?
- Kun opetusjärjestelyt ovat väliaikaisia, miten arki sujuu sitten kun henkilökunta sairastaa. Otetaanko esim. laaja-alaiselle erityisopettajalle sijaista?
- Muutoksiin tarjotaan patenttiratkaisuna esim. täydennyskoulutusta. Jos lähtökohtainen tilanne luokassa on jo mahdoton, ei silloin mikään vinkkikoulutus auta selviämään liian kuormittavasta arjesta. Samoin on myös ns. konsultatiivisen tuen osalta, joka sekin on vain väliaikaista tukea, eikä kuitenkaan tarjoa todellista tukea arkeen.
- Eräs opettajan tärkein työväline on oppilaantuntemus. Kun opetusjärjestelyistä tulee tilapäisiä ja oppilaan opetus hajautetaan, on vaarana, että kohta kukaan ei tunne oppilasta riittävästi ja ongelmat lisääntyvät entisestään.
- Vaikka muutos näyttäisi kohdistuvan erityisopetukseen, suunnitelmat vaikuttavat eniten yleisopetukseen. Luokanopettajien tehtävä muodostuu ylivoimaiseksi.
- Millä ajalla ja rahalla lisääntyvä yhteissuunnittelu, täydennyskoulutus ja siirtoneuvottelut tehdään ?


- Vanhemmille ja henkilökunnalle suunnatuissa tiedotustilaisuuksissa on annettu ymmärtää, että tämä toimenpide-ehdotus perustuu kevään 2011 koulujen antamiin Turpo-arviointeihin. Kyselyn perusteella ei silloin käynyt ilmi, että joku voisi käyttää tietoja hyväksi perustellakseen näinkin laajamittaisia muutoksia. Vastaavanlaisia kyselyitähän voi käyttää perusteluna aivan minkälaiselle tulkinnalle tahansa. Onko virastossa tehty aineistosta oma tulkinta? Nyt, kun suunnitelmat ovat konkretisoituneet, voivat koulut oikeasti kommentoida ja antaa rakentavaa palautetta.
- Jos erityiskeskittymiä puretaan, katoaa samalla myös se pitkäjänteinen kokemus ja historia, joka niillä on tietynlaisten oppilaiden saattamisesta toisen asteen oppilaitoksiin. Samoin silloin sivuutetaan ja vähätellään sitä yhteisöllisyyden tukea, jonka erityiskeskittymät mahdollistavat sekä oppilaille että henkilökunnalle. Kokemuksemme mukaan vertaistuki on erityisoppilaille erittäin tärkeää. Kun vertaisyhteisön tuki puuttuu, ei se tee Vantaasta houkuttelevaa työantajaa.
- Jos kyseessä on vain valtakunnallisen linjan noudattaminen, kuten vanhemmille ja henkilökunnille on informoitu, pitääkö asiasta informoida ja uutisoida niin näyttävästi ja Vantaa erityisesti esille nostaen ? Vai onko sittenkin kyseessä myös se, että muutama päättäjä, joka haluaa saada oman kädenjälkensä Vantaan kouluhistoriaan.
- Ns. Veromäen koulun "Kopteri"-ryhmää ei ole listattu säilytettävien luokkien listalle. Hoitavat tahot pitävät tarpeellisena Kopterin olemassaoloa ja sitä pidetäänkin samankaltaisena ryhmänä Honkapuiston kanssa.
- Vantaan "häpeäpilkku" on ollut epäpätevien erityisopettajien suuri määrä. Jos erityisluokanopettajien määrä vähenee, on epäpäteviä prosentuaalisesti vähemmän mutta varsinaisen työn hoitavia henkilöitä on vähemmän.
- Erityisoppilaiden ammatinvalinnanohjaus vaatii hyvin henkilökohtaista ohjausta. Kuka huolehtii näiden nuorten oppilaanohjauksesta sekä jälkiseurannasta ja -ohjauksesta ?
- Muutos on liian nopea ja liian laaja. Aluellisia erityisryhmiä tulee harkita.
- Miksi muutos pitää tehdä kesken lapsen koulupolun?
- Leimaako uusi malli leimaa erityisoppilaita entistä enemmän.