Eveline Fadayelin karkoitus toimeenpantava
Pois elintasoturistit |
/ #9 Lakeja ja päätöksiä pitää noudattaa13.06.2010 17:25#1: Laura Huovinen - Mieti kummalla puolella olet On todettu, että hänellä ei ole mitään sellaista sairautta, joka estää matkan takaisin. Kun on Suomen oikeus päättänyt niin niitä päätöksiä täällä Suomeessa noudatetaan niin niitä noudatetaan Egyptissäkin. Ei ihme, että hän saa niin helposti lääkärintodistuksia, kun poika on alalla. Ne eivät mene edes Kelassa läpi. Ei tällä tavoin maahan tulla eikä myöskään USA:han pääse, siellä ei todellakaan oleskella edes näin pitkään, jos edes pääsee maahantulotapahtumasta läpi. Tämä piilottelu ja päätösten kunnioittamatta jättäminen osoittaa jo rikollisperäistä ajattelua, en hyväksy tätä lehdistön kautta huutoa asiasta. Pojalla olisi hienot olot kotimaassaankin, miksi tulla tänne huutamaan kun sillan alla majaileva. Menisi ja tekisi työtä kotimaansa hyväksi kun on kerran kunnon ammatti eikä luimuilisi toisessa maassa. Siellä kyseistä apua tarvittaisiinkin. Tämän kaltainen kurittomuus pitää saada rangaistavaksi piilottelijoille ja sukulaisille. Toivon, että kyseinen henkilö ottaa opikseen ja tyytyy päätökseen mikä on tehty. Lähtee kotimaahansa, kuten on määrätty. Minä tulen boikotoimaan kaikkia egyptiläisiä tuotteita. Emme voi olla kaiken maailman sosiaalitoimisto, siihen meillä ei ole varaa. Jos saa jäädä niin saa myös sosiaaliturvan, ja taas me maksamme. Hyyssäjät pitäisi saada maksamaan nämä kaikki kulut, kun kerran haluavat lisää oleskelijoita muualta. Missä on aktivistit ja tukijoukot suomalaisille vanhuksille, on kovin hiljaista sillä rintamalla. Kirkkokin tukee ihan vääriä henkilöitä, joten lopetan kirkollisveronmaksunkin. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1429 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3514 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
397 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
429 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
130 Luotu: 29.04.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1865 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
64 Luotu: 07.05.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1498 Luotu: 10.12.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1706 Luotu: 22.03.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
552 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11338 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
19 Luotu: 08.05.2025