Perukaa päätös Turun Taideakatemian Sirkustaiteen koulutusohjelman lakkauttamisesta
Hansi Harjunharja Adressin tekijä |
/ #1 Kiitokset kaikille tukijoille!14.06.2010 01:19Jokainen adressin allekirjoittanut ihminen on vaikuttanut tällä hetkellä tilanteeseen niin, että päätös lakkauttamisesta on peruttu, mutta uudesta päätöksestä tulevaisuuden suhteen ei ole vielä mustaa valkoisella. Kuitenkin keskustelu on ollut sen suuntaista, että linjamme säilyy ja toivottavasti useita vuosiakin. Suunnaton kiitos kaikille tukijoille, mielenosoittajille ja erityisesti muutamalle vasemmalla puolella olevalle eduskunnan poliitikolle, jotka tuitte meitä ministeriön edessä. Olette antaneet tukenne monimuotoisen taiteen ja monimuotoisen työn kehitykselle, kuten alunperin kymmenien vuosien aikana olette kaikkien työläisten oikeuksien puolesta taistelleet. Olette toimineet ihmioikeusjulistuksen mukaisesti tukien ihmisten tahtoa tahdä itselleen mielekästä työtä ja tulette nostamaan SUomen kulttuurin maailman kartalle jatkossa, kunhan annamme teille mahdollisuuden pitää siitä huolen. Suunnaton kiitos myös Turun Sanomille ja muille asian esille tuoneille medioille, kuten Helsingin Sanomille. On tärkeätä, että tällaisiin epäreiluissa päätöksissä annetaan puheenvuoro myös väärinkohdelluille, eikä vain hyväksytä, mitä korkeimmat päättäjät yhdessä asian suhteen ovat sopineet. Myös kaupunginvaltuustosta on löytynyt paljon aktiivisia ihmisiä, vasemmalta ja vihreistä ajamaan asiaamme ja olen todella otettu, että näin laaja tuki sirkustaiteelle on annettu. Tämä, jos mikä, varmistaa sen, että sirkustaide on ja pysyy Suomessa kehittyvänä ja kasvavana työllistäjänä ja taiteenalana. Olette tehneet niin suuren työn kaikki yhdessä ja osoittaneet, että joukossa on voimaa, että tahtoisin antaa teille jokaiselle henkilökohtaisesti suuren halauksen. Kiitän ja kumarran omasta ja vuosikurssini puolesta ja toivotan kaikki tulevaisuudessakin katsomaan ja tutustumaan kehitykseemme Sirkuslinjan avoimelle lavalle Torakka-iltaan pitkin vuotta ja muihin suurempiin spektaakkeleihin, joita järjestämme joka vuosi. Toivotan myös tulevat uudet opiskelijat avosylin maailman mukavimpaan ja inspiroivimpaan opinahjoon! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1400 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
815 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
558 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
391 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21240 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
980 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
172 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
158 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
197 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11141 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025