sosiaaliviranomaiset aiheettomista huostaanotoista vastuuseen
Vieras |
/ #37 Re: faktaa26.10.2011 18:21Tässä yksi esimerkki huostaanotosta: Lasten aiti vei lapset sosiaalitoimistoon, koska ei jaksa enään hoitaa niitä. Äiti on 29v. Kotona lastensa kanssa, useita tukiperheitä esim. nuoremman lapsen 1v mummo haluaa pitää vaikka kaikki viikonloput lasta luonaan. Lapset ovat kahdestä eri isästä. Vanhempien 4 ja 7 v lasten isä pitää lapsia joka toinen viikonloppu. Avohuollon palveluita tarjotaa päiväkerhona. Sos. virkailija vie lapset Pienten lasten vastaanottokotiin, sijoitettavaksi. Lapsien isille ei asiasta kerrota mitään, muidenkaan lähiomaisten mahdollisuutta ottaa lapset ei sos.virkailijan toimesta kartoiteta. Isät saavat tiedon muodossa: Elatusmaksunne siirtyvät Turun kaupungille xx.xx.2011, lapset ovat olleet jo kaksi viikkoa lastenkodissa. Molemmat isät ovat yhteishuotajia suhteessa lapsiinsa. Isiä ei kunnioiteta missään vaiheessa, joten aikanaa prosessi johti huostaanottoon ja sijaisperheeseen. Kaikki vakuuttelut olivat turhia, jopa Turun hallinto-oikeus ei huomioinut todistajia, vaan päätös kirjattiin prikullee sos. viranomaisen hakemuksen perusteella, sana tarkasti. Todistajat viittasivat lastensuojelulakiin useaan eri otteeseen, pienemmän lapsen isoäiti on opettaja. Kaikki kaikui kuuroille korville. Nyt lapset ovat sijaisperheessä, tapaamiset 4 viikon välein sunnuntaina, sijaisperheen kodissa. Missä on toisen huoltajan oikeudet? Missä on lapsen oikeudet? Missä biologisen sukulaisen oikeudet. Olemme vakaavaraisia, töissäkäyviä, tavallisia suomalaisia isiä.
Tarina saa todella mielen kiitoisen vaiheen lasten sijoittamisen jälkee. Lasten äiti meni heti naimisiin uuden miehen kanssa. JA HALOO nyt hän odottaa uutta vauvaa. Hehkutaa asiaa FACEboogissa, kuinka onnellinen hän on. Nimimerkki. Neuvosto - digtaattorin peukalon alla, suomessa 3011
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45536 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10625 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1740 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
730 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
260 Luotu: 30.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
173 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20870 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
140 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
108 Luotu: 26.06.2025