Kirjallisuuden oppiaineen säilyttämisen puolesta
Milla Kristiina Suikkanen |
/ #809.06.2016 17:21Jyväskylän yliopiston erikoisuus, eli kirjoittamisen ja kirjoittamisen teorian opiskelu on ehdoton valtti, minkä rinnalle sopii erinomaisesti laadukkaaseen kirjallisuuden opetukseen panostaminen. Paljon puhutaan korkeakoulujen profiloitumisesta - itse näen Jyväskylällä paljon potentiaalia profiloitua nimenomaan korkeakouluksi, jossa on laaja-alainen sanataiteisiin painottunut yksikkö. Tämä olisi houkuttelevaa myös koulutusviennillisesti ja ehdottomasti markkinoimisen arvoista. Ikävä kyllä elämme aikaa, jossa näemmä toppuutteluista ja hyvittelyistä huolimatta ollaan ajamassa alas humanistisia koulutusaloja kauttaaltaan ja se näyttää minusta ennen kaikkea dystooppiselta ilmiöltä.
Opiskelen Tampereella kirjallisuudentutkimusta pääaineenani, enkä voi kuvitellakaan tässä vaiheessa opiskelevani mitään muuta. Kyseessä on niin yhteiskunnallisesti, psykologisesti kuin tekstianalyyttisestikin harjoittava oppiaine, jossa oikealla motivaatiolla ja mielenlaadulla varustettuna on mahdollista kehittyä hyvinkin tiedostavaksi ja monitaitoiseksi yksilöksi. Monet kirjallisuuden opiskelijat toimivat valmistumisensa jälkeen opetustehtävissä tai kustannustoiminnassa, tai jopa kirjoittavat itse - nämä ovat käsittämättömän arvokkaita ammatteja monella tavalla. Kirjallisuudella itsellään on loputtomasti erilaisia tehtäviä yhteiskunnassa sekä ihmisten yksityisessä elämässä, minkä lisäksi hyvä kirjallisuus on arvo sinänsä - jos ymmärtää tekstiä, ymmärtää maailmaa, niin kauan kuin sen ilmiöistä on saatavilla kirjoitettua tekstiä.
Kirjallisuuden pääaineopetuksen lopettaminen Jyväskylässä on menetys. Muu ratkaisu olisi nyt todella paikallaan. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1450 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3629 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
436 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1826 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
373 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20460 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
138 Luotu: 29.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1532 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1869 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
77 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
559 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11345 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
686 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2511 Luotu: 15.07.2023
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
596 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
25 Luotu: 08.05.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
20 Luotu: 08.05.2025