Susan Kuronen - lopeta se avautuminen

Arto Virtanen
Klaukkala

/ #146

27.02.2007 13:08

Kun kovin moni näyttää pitävän Kurosen kirjan julkaisemista hänen raskaimpana rikoksenaan, siihen voi ehkä sanoa vain seuraavaa: Kurosen alkuperäinen ajatus ottaa mukaan pääministeri Vanhasen tekstiviestejä häneltä lupaa kysymättä oli tietysti ajattelematonta ja törkeää. Sen sijaan siinä, että ihminen kirjoittaa omista kokemuksistaan päiväkirjamaisen teoskokonaisuuden, ei sinänsä ole mitään väärää: noita on kirjoitettu pilvin pimein, eikä Kurosen kirja taatusti ole edes ensimmäinen huono kirja. Sikäli arveluttavammassa asemassa muihin harrastajakirjoittajiin nähden Kuronen on, että hän on sattunut löytämään kirjalleen kustantajan, jonka julkaisukynnys tuntuu olevan lattiatason alapuolella (arvelen näin, kirjaa en ole lukenut, en edes vilkaissut). Tai pitäisikö sanoa, että kustantaja löysi Kurosen, sillä todennäköisesti Etukeno on kääntynyt Kurosen puoleen heti haistaessaan helpon rahan.
Jos kirja myy kymmenintuhansin kappalein, kukaan ei oikeastaan voi sitä enää kovin turhaksikaan moittia: sellainen kirja on kirjoitettu niinsanoakseni selvään sosiaaliseen tilaukseen, ja sillä tavoinhan muutkin kirjailijat pyrkivät työnsä mielekkäänä pitämään. Heppoiseksi sitä saa tietysti sanoa, ja haukkua, niin kuin muitakin kirjoja: sana on vapaa.
Kun taas kansa tuntuu käyttävän turha-sanan superlatiivit loppuun ennen aikojaan haukkuessaan Kurosta "Suomen turhimmaksi julkkikseksi", niin siihenkin voi sanoa vain, että kukaan ei ole julkkis ilman kansan tahtoa: tangoon tarvitaan kaksi mutta julkisuuden luomiseen tuhansien ihmisten intensiivinen mukanaolo. Se, mikä julkkiksessa ei koskaan ole täysin turhaa, on se, että hän pakottaa katsomaan peiliin kaikkia niitä, jotka elävät julkkisten kautta tai antavat julkkisten elää puolestaan. Julkkisten turhuuskilpailut sitä paitsi alkoivat jo paljon ennen kuin kukaan tiesi Susan Kurosesta mitään.
Jos hänestä nyt kaiken jo tekemänsä lisäksi on vielä filmitähdeksi, levylaulajaksi, kansanedustajaksi ja ihmeparantajaksi, niin vapaassa länsimaisessa demokratiassa hänelle voi vain toivottaa menestystä. Tosin itse en oikein usko, että kanan lento voisi muuttua kotkan liitelyksi avaralla taivaankaarella. Mutta eihän sitä koskaan tiedä :-)