RUDUS Lempäälän Sääksjärven kiviaineksen otto
Vieras |
/ #12 Adressissa kerrottu riittävät syyt louhoksen kielteiseen päätökseen15.08.2010 12:45Jos tämä adressi ja muut valitukset eivät riitä, niin suosittelen valittamaan luonnonsuojeluliittoihin ja kansanedustajiin asti (tekevät maakunnissa vaalityötä) ja EU:hun asti jo pelkästään harvinaisen sukupuuttoonkin kuolevien eläinedustajien takia jälkipolville ja tärkeässä tehtävässä evoluution kannalta. Onhan sitä muillekin asioille saatu ainakin jatko-aikaa EU:lta, miksei tähänkin. Kaikki muut, jotka eivät ole minkäänlaisessa kontaktissa kyseiseen alueeseen muuten kuin louhoksen puolesta, voivat pitää mielipiteensä omana tietonaan. Käyttäkää kaikkia mahdollsia kanavia esim. sosiaalinen media kuten Facebook on hyvä ja helppo paikka levittää tietoa hankkeesta ja tästä adressista.
Mielenkiintoista on myös se, että onkohan Lempäälän seurakunnan vahva vaikuttaja ja yksi Birgitan polun perustaja / ideoija mukana hankkeessa myönteisesti vai kielteisesti, luulisi pistävän hanttiin ja kovasti, jos ei halua kättensä töitä tuhottavan. Iso vaikuttaja seurakunnassa kyseinen herra. Moni tuntee myös nimellä Maksi. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2020 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1012 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18159 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1179 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
423 Luotu: 15.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
670 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1919 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1311 Luotu: 06.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6407 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12809 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
306 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1052 Luotu: 04.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
478 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
80 Luotu: 16.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10487 Luotu: 13.12.2020