Terhi Kiemunki ulos eduskunnasta


Vieras

/ #1330 Re: Re:

03.08.2016 10:47

#1042: - Re:  

 Keskustelu on polveillut eri puolille, mutta kirjoituksessasi on myös asiaa. Ja miksi suvivirttä ei kokonaan ole haluttu laulaa. Kansalla ei ole ymmärrystä kristinuskon Kaikkivaltiaasta Jumalasta, vaan ajatellaan, että Jumala on puhumatonpuupökkelöjumala. Varmaan siksi myös suvivirsikeskustelut ovat olleet sitä mitä ovatkaan.

Suvivirsikeskusteluissa tarkoitankin ihan meidän kantasuomalaisten omituisia asenteita suvivirteen. Samalla tavalla voi todeta, että radiossa tai televisiossa hartausohjelma lopetetaan sekunnilleen sovitulla kellonlyömällä vaikka kesken laulun tai virren, mutta urheilukilpailujen suhteen on takavuosina ollut tapana lähetysajan ylittäminen tarvittaessa. Tässä huomataan mitä oikeasti pidämme tärkeällä sijalla elämässämme.

Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. 

Kertoo aika paljon nuorisonkin tilasta, kun keväällä koulun päättymisen aikoihin nuoriso tulee Herran huoneesta sadatellen eli "noituen".