Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!
4701 Vieras |
/ #470125.08.2016 11:26EU:n turvallisuuden- ja yhteisen tiedustelun kehittäminen vaatii yställismielisiä, neutraaleja ja kannassaan harkitsevasti pidättyviä suhteita kaikkiin lähi-idän alueen valtioihin, joissa on korkea tai huomattavan korkea innovaatinen potenttiaali, etenkin sotilastekniikan alueella. Israel tunnetaan ainoana maana, joka on onnistunut kehittämään tutkan, jossa näkyy myös häive hävittäjät- ja lentokoneet (ja uuden polven ohjukset). Uudistunut tekniikka yltää osin myös horisontin taakse. Tämä on hyvin merkittävää, koska kaukoohjattavien isojen lennokkien (ja ohjusten) tekniikka on kehittynyt siihen suuntaan, että ne:
Ukraina ja Krim on tästä hyvä esimerkki. Venäjän toimia ei olisi Ukrainassa, jos EU:ssa olisi yhteinen EU-army sekä tiedustelu ja armeijalla yhteinen johto. Nyt EU maissa armeijan johtajina on virkamiehistön kautta nais politikot ja muut sabotöörit ja pelurit, jotka ei halvaannuttavan Venäjä mielisyyden takia "tajua" koko puolustautumis asioista ja niiden tarpeista mitään. Heidän mandransa on, että : "Ei Venää Tarvitse Pelätä". He ovat tietoisesti sotkeneet koko puolustuksen ja etenkin tiedustelun, ja nyt 27 maata vaihtaa vain SENSUROITUJA tietoja, ja edes informaatio verkot ei ole salattuja (paiti muilta kuin tavallisilta ihmisiltä), koska verkon ja niiden tekniikan toimittaa on aina vieras taho, siis ei oma "hovihankkija". Salaustekniikan purkukin on edennyt tasolle 10 merkin salasana murretaan päivässä, ja ennakoivalla ohjelmalla alle tunnissa. Tästä seuraa, että VIHOLLINEN aina tietää, mitä viestitään, ja kuka viestii, ja missä. Ja LISÄKSI Venäjä mieliset politikot tilittävät asiat aina Venäläisille yhdys asiamiehilleen, jotka toimivat mm. Eu avustajina (pitkäaikaisina virkamiehinä ja vakoojina matalalla profiililla, saaden usein palkinnoksi vain jotain, minkä Venäjä pystyy järjestämään ilmaiseksi oman verkkonsa kautta), ja jotka antavat Venäläisten ohjeet ja raamit ( algoritmit ja pararitmit), mitä pitää sensuroida, sanoa ja toimia, ja miten ja mitä kannattaa tuntea ja mitä vastustaa ja mitä puolustaa. a) v. 2010 murhannut koko Puolan johdon syy: Johto ei ruvennut toimimaan EU:ta ja Natoa hajoittavana myyränä, ja tiedonhankinta ketjuna. Tarkoitus oli saada koko NATO tekniikka ja tiedustelu ilmaiseksi haltuun, jolloin omien laitteiden kehittäminen halpenee n. kertoimella 100. 97 maan ylimmän johdon saaminen samaan lentokoneeseen ja Venäjän ylle on temppu, joka onnistuu vain Venäläisiltä. Tänä vuonna, ja niinkuin aina, Venäjä palkkaa 85% kaikista valmistuneista insinööreistä edelleen valtion palvelukseen, etupäässä rakentamaan sota-aseita, ja louhimaan luolastoja, tekemään mittatilaus tavaroita ulkomaiden tiedustelun tarpeisiin ym... Loput 15% pyörittää kulutustavara puolta, ja selvää on, että tekniikka ja tieto on pakko varastaa ulkomailta että edes kodinkoneita olisi kaupassa, tai autoja, mutta tavallisesti nekin on tuonti tavaraa. VENÄJÄ ei tuota edes omaa ruokaansa, jota se syö, tai vaatteita tai autoja, tai elektroniikkaa sotakoneisiinsa. Mikropiirien tuotanto on kallis, mutta välttämätön asia, ja 1/4 tehoinen mikropiiri tulee heille maksamaan n 7 kertaa enemmän, kuin mitä sen hinta on kaupassa EU:n alueella. Yrittäjät on edelleen valtion vihollisia, josta seuraa, että korruptioitunut kasakka henkinen rikollis armeija pitää valtaa, ja oikein nauttii kaikkien, etenkin maatalous alan yrittäjien kiduttamisesta ja omaisuuden varastamisesta. Maassa ainut tapa pitää valtaa on rikollinen korruptio, joka takaa, että miesten kuolleisuus on suuri, ja kaikki, joilla jotain omaisuutta on, ovat maan johdon innokkaita ja lojaaleja kannattajia. |
Kommentoi adressia |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46443 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
876 Luotu: 17.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
820 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
685 Luotu: 26.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2429 Luotu: 22.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10945 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
423 Luotu: 30.06.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
281 Luotu: 25.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
273 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
311 Luotu: 01.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
374 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
231 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
251 Luotu: 03.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
197 Luotu: 21.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1906 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
184 Luotu: 16.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
162 Luotu: 10.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
136 Luotu: 22.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
135 Luotu: 10.07.2025