Matalampia kerrostaloja Kirkkonummen Laajakallion keskustaan ja Tolsan seisakkeen läheisyyteen
Tarja Sviili Vieras |
/ #12 Kaavoittajan (=kunnan) ahneus lisää myös Laajakallion alueen liikenneongelmia22.08.2010 20:56Kaavoittajan ja rakennusliikkeiden ahneus tuo Laajakallioon - mikäli vireillä olevat suunnistelmat toteutuvat - myös lisää epäviihtyisyyttä moottoriajoneuvoliikenteen lisääntyessä. Sen lisäksi, että viisi-kuusikerroksiset kerrostalot rumentavat ja pilaavat Laajakallion asuinalueen kylämäisen ja rauhallisen yleisilmeen, tuovat ne mukanaan myös - matalampinakin toteutuksina - lisää auto-, moottoripyörä- ja mopoliikennettä asuinalueen sisälle ja ulkokehälle kuten Tolsantielle ja Vanhalle Rantatielle. Ja tietysti lisää myös kevyttä liikennettä eli jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Meidän ja neljän naapurimme omakotitalot jäävät Tolsantien ja Keijukaistentien väliin. Tolsantien 40 km/h -nopeusrajoitus on kahdeksan asumisvuotemme aikana osoittautunut teoreettiseksi täysin olemattoman nopeusvalvonnan ansiosta. Aamu- ja ilta-aikaan, kun tiellä on eniten liikennettä, partioi Kirkkonummen alueella kuulema yksi ainoa poliispartio, joka ei tietenkään jatkuvasti voi olla valvomassa Tolsantien jatkuvia ja hulppeita ylinopeuksia. Takapihamme idylliin kuuluu kesät talvet Tolsantietä joko Vanhalle Rantatielle tai kantatie 51:lle kiihdyttävien moottoriajoneuvojen meteli, kun ajonopeudet ovat ainakin 70 - 80 km/h. Kuinka moni haluaisi takapiahansa olevan Kantatie 51:n melutasoa vastaavan reitin varrella? Meteli on ympäri vuoden jatkuvaa ja häiritsevää. Kunnasta todettiin, että tielle ei voi rakentaa ajonopeuden hidastavia esteitä eikä muutakaan melutasoa alentavaa ja tien turvallisuutta (jalankulkijoiden ja pyöräilijoiden näkökulmasta) parantavaa, koska Tolsantie kuuluu hallinnollisesti tieliikelaitokselle (destia) - ei siis kunnalle. Kun muistamme, miten monta vuosikymmentä tiehallinnolta on odotettu rahoitusta moottoritiehankkeelle, ei liene kovin todennäköistä, että pikkuruisen Tolsantien ajonopeuksia hillitseviä esteitä, kameravalvontaa tms. ryhdyttäisiin tieliikelaitoksen toimesta kovin ripeästi rahoittamaan. Kun uusia kerrostaloja tulee - kuusi- tai nelikerroksisina, on selvää, että kauttakulku- ja läpikulkuliikenne asuinalueella lisääntyy entisestään. Jatkuvat ylinopeudet niin Tolsantiellä kuin Laajakallion omilla kaduillakin tekevät muuten mukavasta asuinalueesta varsin meluisan ja rauhattoman jo nyt. Onnekkaimpia ovat ne laajakalliolaisest, joiden talot sijaitsevat sellaisilla katuosuuksilla, joista ei ole läpiajomahdollisuutta. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45625 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10628 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1758 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1465 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
827 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
341 Luotu: 30.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
248 Luotu: 18.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2288 Luotu: 22.03.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
220 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
209 Luotu: 13.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
188 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
177 Luotu: 30.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
166 Luotu: 01.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20885 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
120 Luotu: 18.06.2025