VAADIMME HALLITUKSEN YRITTÄJÄN ELÄKELAIN MUUTOSTA KOSKEVAN ESITYKSEN (HE 102/2022 vp) KUMOAMISTA JA UUDELLEENKÄSITTELYÄ
yksinyrittäjä |
/ #21 Yksinyrittäjien tilannetta ei ymmärretä29.08.2022 16:39Kiitos tästä adressista! Liikevaihto ei anna oikeaa kuvaa yksinyrittäjän tuloista (monasti tarvikkeiden ostot ym kulut vievät jopa suurimman osan liikevaihdosta), ei myöskään alan mediaanitulot (yksinyrittäjä on usein sen verran pieni toimija alalla, että ei välttämättä pääse millään isojen toimijoiden työntekijöiden tuloihin). Epäreilulta tuntuu maksaa koko työuransa ajan maksukykynsä rajoilla eläkevakuutusmaksuja, jotka on kovalla työllä tienannut ja sitten huomata, että kaikesta huolimatta eläke on jäänyt suunnilleen peruskansaneläkkeen tasalle. Ei oikein kannusta yrittäjyyteen, kun työttömänä kotisohvalla maaten saavuttaa saman eläkkeen tarvitsematta pistää tikkua ristiin. Nyt on puhuttu kannustinloukkujen poistamisesta, mutta tällä lailla vain kannustetaan miettimään kahteen kertaan kumpi kannattaa -yrittäminen vai sohvalla makailu. Aina ei löydy muita vaihtoehtoja ainakaan kaikilta paikkakunnilta. |
|
Riikka Purran erottava valtiovarainministerin tehtävistä!
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Pelastetaan Helsingin Vanhankaupunginkosken historiallinen pato
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Jari Taponen ennaltaehkäisemään Ruotsin katujengien rikollisuutta
1881 Luotu: 29.09.2023
Stansvikin metsä säästettävä rakentamiselta
1775 Luotu: 01.10.2023
Rauhanadressi - Ukrainan sodan on loputtava
718 Luotu: 21.09.2023
Ruokaviraston viranomaisrekisteri koirarekisterin mitätöiminen
540 Luotu: 24.07.2023
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
12835 Luotu: 20.10.2022
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
963 Luotu: 23.09.2023
PIDETÄÄN KYMI SINFONIETTAN TOIMINTA TURVATTUNA KOUVOLASSA!
1723 Luotu: 21.09.2023
Eläkeläisten joukkoliikenteen liput Tampereella alennetulla hinnalla ilman aikarajoitusta
349 Luotu: 26.09.2023
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle
5653 Luotu: 25.08.2023
Itä-Suomen yliopiston työntekijät leikkauksia vastaan – tukiadressi opiskelijoiden valtaukselle
252 Luotu: 29.09.2023
Muuratsalon ja Säynätsalon päiväkoti-koulut tulee säilyttää
843 Luotu: 22.09.2023
Tuni leikkauksia vastaan - Henkilökunnan adressi
224 Luotu: 29.09.2023
Turun yliopiston ja Åbo Akademin työntekijät leikkauksia vastaan – tukiadressi opiskelijoiden valtaukselle
671 Luotu: 26.09.2023
Taideyliopiston työntekijät leikkauksia vastaan - tukiadressi/ Konstuniversitetets personal mot nedskärningar - stödaddress/ Personnel of the University of the Arts against cuts - petition for support
187 Luotu: 28.09.2023
Kouluvalmentajien työn jatkon puolesta!
150 Luotu: 02.10.2023
Hovinsaaren koulu ja päiväkoti on säilytettävä
444 Luotu: 26.09.2023
Aalto-yliopiston työntekijät - Vetoomus opiskelijoiden mielenilmauksen tukemiseksi
113 Luotu: 28.09.2023
Mäki-Matin ja Yrttisuon perhepuistot sekä avoin varhaiskasvatus säilytettävä
2458 Luotu: 14.09.2023
Kissantappaja Mikkel Näkkäläjärven erottava SDP:n puoluesihteerin tehtävästä
9388 Luotu: 03.09.2023
Pelastakaa Pyynikin Aikamatkat ja Koko kylän piha
1576 Luotu: 09.03.2022