Porotalouden aiheuttamat vahingot yksityistä ihmistä kohtaan tulee saada loppumaan!

Lasse Kallo
Kallon kylä (Kittilä)

/ #99

21.03.2007 22:03

Jos poronhoitoa säätelevät lait toimisivat siten kuten olettaisi niiden sivistysvaltiossa toimivan, Kallossa olisi ainakin yksi vesistön tuntumassa oleva porotarha vähemmän.
Kylän keskustassa olevan Syväjärven rannalla on ollut jo pitempään pienimuotoinen, noin 5 poroa käsittävä tarha. Viime vuoden lopulla nuori, aloitteleva poromies teki niinikään pienimiuotoisen porotarhan kylämiljööseen kuuluvan Kallojärven tuntumaan. Siitä se riemu repesi. Porotarha kun sijaitsee jängällä, vedenottamon lähellä. Tarhan vaikutusalueella sijaitsee monta suurta hetettä. Vesi- ja viemäriverkoston piiriin kuuluu noin 80 kiinteistöä.
Viime vuoden puolella Kittilän kunnan ympäristösihteeri kävi paikan päällä, ilmeisesti valitusten vuoksi. Ympäristösihteeri tilasi Lapin ympäristökeskukselta lausunnon, koska hänen tietotaitonsa ei riittänyt ratkaisemaan asiaa. Näin ympäristösihteeri on puhelimessa minulle kertonut. Koska Lapin ympäristökeskuksen lausunto, annettu 23.10.2006, oli tarhalle myönteinen, niin näillä eväillä porotarha aloitti toimintansa viime joulukuussa.
Arvostan toki hydrogeologin eli pohjavesien erikoistuntijan ammattitaitoa kuin myös muidenkin ympäristöviranomaisten ammattipätevyyttä. Kuitenkin minun maalaisjärkeni ja oikeustajuni ei pysty ymmärtämään Lapin ympäristokeskuksen näkemystä ko. porotarhan kohdalla.
Kallon jakokunnan puheenjohtaja Lasse Kallo