Dalton Alpakalle elämä
Vieras |
/ #66703.01.2012 15:29Lehto korostaa joka lehtijutussa olevansa vain harrastaja ja eläinten olevan hänelle lemmikkejä. Todellisuudessa hänellä pyörii varsin mittava eläinkauppa ja tuotantolaitos Zetka baarin ja omakotitalonsa takapihalla. http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Aasi+voi+olla+koiran+korvike/HS20070226SI1YO041md RANTSILA. Pakkasta on 20 astetta, mutta aasit viihtyvät hyvin omakotitalon takapihalla Rantsilan Mankilankylällä. "Jättiaasin ja seepra-aasin ostin viikko sitten Ruotsista, missä on kova aasibuumi. Ihmiset hankkivat aaseja koiran korvikkeeksi", kertoo baariyrittäjä Eija Lehto, 31. Pihalla syö paalista heinää yhteensä 11 aasia. Kolme täysikasvuista aasia on vielä tulossa Ruotsista, Lehto kertoo. Hänelle aasit ovat harrastus, kuten monelle koirakennel. Ruotsiakin hurjempi aasivillitys on Saksassa ja Tanskassa, jossa on jalostettu muun muassa miniaaseja. Hän uskoo, että aasit yleistyvät kotieläiminä myös Suomessa. Aasia on totuttu pitämään hyötyeläimenä, kuten hyvänä taakan kantajana. Ruotsissa aaseille järjestetään agility-kilpailuja, ja sellaisen Lehto aikoo järjestää ensi kesänä Temmeksellä, jossa hän pitää Zetoribaaria. Agility on koirien esteratakilpailu, jossa koiraa ohjataan erilaisten esteiden yli. Lajin nimi tulee englannin kielen sanasta agility, joka on suomeksi ketteryys. Agility-radalla on muun muassa kymmenkunta hyppyä, rengas, pujottelueste, pöytä ja kontaktiesteitä. "Aasi oppii helposti erilaisia temppuja toisin kuin hevonen. Kun kesällä laitoin pihalle pulloja pystyyn, aasi kävi ne järjestelmällisesti potkimassa kumoon", Lehto sanoo. Lehto ihaili aaseja jo nuorena tyttönä käydessään vanhempien mukana eläintarhassa. "Kun omakotitalo valmistui vuonna 2000, päätin hankkia ensimmäisen aasin. Se löytyi Iittalasta Kuurilan tilalta, jossa talon emäntä pitää harrastuksenaan aaseja. Ensimmäinen aasi, Simppa, on tuolla hevosten seassa. Hevosia minulla on 19", Lehto kertoo. Viime vappuna yksi Lehdon aaseista kuoli poikimisen jälkeiseen tulehdukseen. "Otin varsan kotiini ja juotin sille tuttipullolla joka päivä noin kolme litraa kilin- tai lehmänmaitoa. Pieni aasi nukkui olohuoneen sohvalla ja istui kesällä autossa, kun kävin lomamatkalla Savonlinnassa", Lehto kertoo. Syksyllä aasi oli Lehdon mukana juoksulenkillä, kun se yhdessä sivutien risteyksessä jäi auton alle ja kuoli. "Siitä olisi voinut kehittyä superaasi. Aasista tulee kiltti ja koiran kaltainen kun sitä kohtelee ystävällisesti. Vain Aku Ankasta olen nähnyt potkivia aaseja", Lehto sanoo. http://www.kaleva.fi/uutiset/sopiva-sekoitus-koiraa-ja-hevosta/869016 Turpa, pitkäripsiset silmät ja hillittömät karvaiset korvat. Aaseilla on hellyttävä ulkonäkö ja siikalatvalaisen Eija Lehdon mielestä niiden luonne on yhtä ihana. "Nämä ovat kuin koiria, seurallisia ja oppivaisia. Eivätkä aasit ole yhtä säikkyjä kuin hevoset." Ensimmäistä Simppa-aasiaan Lehto lenkitti narussa pyörän kanssa kuten koiraa. Simpasta Lehdon aasiharrastus on kasvanut siihen pisteeseen, että hän nykyään kasvattaa aaseja. "Varsat ovat todella suosittuja, paljon enemmän on kysyntää kuin mitä meille vuosittain syntyy", Lehto kertoo ja taputtaa kirjavaa Pampula-varsaa jota hän ei edes raaskinut myydä. Lehdolle itselleen aasit ovat harrastus ja ne elelevät lemmikkeinä pihalla. Joillain hänen aaseistaan on ratsastettu, mutta hevosten veroisia ratsuja ei aaseista koskaan tule. "Aasit ovat liian laiskoja siihen hommaan ja jos ne päättävät pysähtyä keskelle tietä, niin silloin ne eivät siitä liikahda muuta kuin ruuan avulla." http://103056.activeboard.com/t14949001/aasia-hankkimassa-myytvt-aasit-tss-keskustelussa/ Myydään: AASIVARSA Osasto: Hevoset ja ponit Ilmoitusteksti: varattavissa harmaa komea aasipoika, luov. keväällä. Kasvaa noin metrin korkeaksi. Paljon käsitelty, kiltti. Kysy myös muita aaseja. H.1700 e Tuotekuvaus: Aasi-varsa on syntynyt joulukuun alussa ja luovutus on vasta puolen vuoden iän jälkeen. Aasi tarvii seurakseen toisen aasin, hevosen tai ponin. Hinta: 1700 e Ilmoittajan yhteystiedot: Puhelinnumero: 050-5602289 Sijainti: Rantsila Myydään: AASI-POIKA Osasto: Hevoset ja ponit Myydään: AASI-POIKA Osasto: Hevoset ja ponit Ilmoitusteksti: Valkoinen komea aasi-ori, jo miehen iässä (aasit elävät 40v), terve ja reipas, siitokseen tai hevosen kaveriksi, erittäin kiltti. H.1800 e Tuotekuvaus: Olen käyttänyt poikaa siitokseen, periyttää kirjavia varsoja. Mutta voi myös ruunata. Tarvii seuraksi muita aaseja, hevosen tai ponin, ei yksin. Voi käsitellä myös lapset, ei pure eikä potki, ja helppo taluttaa. Meillä ei ole ajettu eikä ratsastettu, mutta uskon että luonnistuu kun alkaa vain tekemään, luultavasti joskus on ratsastettu Ruotsissa ollessa. Aasi-yhdistyksen rekisteripaperit. Valkosia aaseja ei ole Suomessa kovinkaan montaa. Hinta: 1800 e Ilmoittajan yhteystiedot: Puhelinnumero: 050-5602289 Keltaisessa Pörssissä oli Jätetty 26.09.2008 klo 10:19 ilmoitusnumero 17977725 Myydään:AASI Osasto:Hevoset ja ponitI lmoitusteksti:ruskea-valkokirjava aasiori, erittäin komea, kiva käsitellä, ei vielä ratsastettu, ollut siitoksessa, paperit. Myös muita aaseja! H. 1800 Tuotekuvaus:Aasi-poika on 5-vuotias ja on laiduntanut hevosien ja ponien seurassa, mutta myös aasien kanssa. Sillä on jo jälkikasvuakin. Kirjava väritys on harvinainen aaseilla. Vain kotiin, jossa se saa olla Paljon ulkona ja sillä on kaveri, ei pärjää yksin; masentuu.Hinta:1 800 Ilmoittajan yhteystiedot:Puhelinnumero:050-5602289 Sijainti:Rantsila Jätetty 03.11.2008 klo 15:16 ilmoitusnumero 19908379 Myydään:AASEJA Osasto:Hevoset ja ponit Ilmoitusteksti:aasitamma, kantava, varsoo 6 kk sisällä, tummanruskea. Kiva käsitellä, terve ja nätti. 2500e. Aasiori, kirjava, 5-v., tosi komea. Kiltti. H.1 800e Tuotekuvaus:Kysy myös muita aaseja, varsoja tulossa! Aasi tarvii seurakseen joko toisen aasin tai hevosen/ponin, Yksin ei pärjää. Hinta: 1 800 Ilmoittajan yhteystiedot:Puhelinnumero:050-5602289 Sijainti:Rantsila Jätetty 21.10.2008 klo 11 ilmoitusnumero 19239935 Myydään:AASI-TAMMA Osasto:Hevoset ja ponit Ilmoitusteksti:Kantava, varsoo kevääseen mennessä. Tummanruskea. 3-vuotias, terve ja reipas. Kiltti käsitellä. Syntyvän varsan arvo n. 1600e. H.Hinta: 2 500 Ilmoittajan yhteystiedot:Puhelinnumero:050-5602289 Sijainti:Rantsila otsikko Aasi-tamma 02.11.2008 paikkakunta Oulun lääni maakunta Pohjois-Pohjanmaa ilmoitus Kantava aasi-tamma, 4-vuotias, tumman ruskea, nätti ja terve, kiva käsitellä. Ei vielä ratsastettu, mutta pystyy kouluttamaan itse. Ollut nyt pihatossa. Varsoo 6 kk sisällä. Varsan arvo 1500-1800 euroa! Hinta kantavana 2500e. Lehdon kotisivut http://www.tinker-wolfhound.com/ Lehdon tilalle useat eläimet ovat tulleet alunperin Ruotsista. Ne syövät rehunsa suoraa suurpaaleista muovineen päivineen ja suurin osa rehusta kuvien mukaan sotkeutuu kuraan. "Koko ajan myytävänä hevosia ja aaseja. Soita vain niin etsitään sinulle tarkoitukseen sopiva." Eläimet toimivat myös yleisömangneettina hänen Zetka-baarilla. "Ratsuksikin koulutettu Nefele on erittäin kivan näköinen otus, sillä on valtavan suuret korvat. Tamman voi tavata kesän aikana Zetka-Baarilla Temmeksellä." "Zeppo on ruunattu, eikä se olisi muutenkaan lisääntymiskykyinen, vastaa muulia. Tulevana kesänä Zeppoon voi tutustua Zetka-Baarilla Temmeksellä." "Ruskea-pilkullinen ori-poika Hippi täyttää tänä keväänä kolme vuotta. Poika on syntynyt Etelä-Ruotsissa ja matkasi Suomeen vuoden vanhana. Noin metrin korkea Hippi tulee toimimaan Käpälämäen pilkkuponien siitosorina keväästä lähtien. Poika on ajo-opetettu ja erittäin kiltti veitikka, joka on kiertänyt mukana jo useilla toripäivilläkin." Myös KeltaisessaPörssissä ollut viime ja tänä vuonna kymmeniä hänen eläinmyynti ilmoituksia, jotka nyt on poistettu. Hänen kotisivuillaan aikaisemmin viimevuonna näkynyt alpakkaosio on poistettu. Lehdolla on kolmekymmentä aasia ja hevosta takapihalla??? Montako työntekijää hänellä on? Näin suuren eläinlauman hoito vaatii monen ihmisen työpanoksen päivittäin. Harjaukset, ruokinnan ja lannanpoiston. Miten koulutus useiden vuosittain syntyvien varsojen osalta voidaan toteuttaa harrastuksena ominvoimin? Esm. talutukseen, kavioiden hoitoon ja käsittelyyn totuttaminen vaatisi jopa kymmenen ammattitaitoisen ihmisen palkkaamista. Hevoset ja aasit toimivat vetonauloina toripäivillä ja markkinoilla. Varsovat joka vuosi ja kauppa käy. Kyse ei siis ole harrastuksesta, vaan mittavasta liiketoiminnasta. Siksi myyjän tulisi osoittaa ehdotonta rehellisyyttä toimissaan ja eläimiä maahan tuodessa. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Dalton Alpakalle elämä" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1029 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2036 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18201 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
459 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1964 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
704 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.