BUSSILINJOJEN 16 JA 18 LIIKENNÖINTI
Johan |
/ #50 Muutokset huonontavat Krunikkalaisten asemaa06.01.2012 14:29Liikennöintisuunnitelmassa esitetyt muutokset kantakaupungin bussilinjojen kohdalla huonontavat Kruununhaan asukkaiden asemaa kohtuuttomasti. Tällähetkellä linja 18 on vienyt näppärästi ristiin luoteeseen (Tölööseen ja Munkkiniemeen) ja linja 16 ristiin lounaaseen päin. Linjaa 18 käyttävät lukuisat töölöön ja meilahteen sekä kampin kautta espooseen kulkevat työmatkalaiset, kuten myös töölööseen suuntaavat ruotsinkieliset lukiolaiset. Linja 16 toimii tärkeänä yhteytenä viiskulman terveysasemalle. Korvaavaksi linjaksi esitetään linjaa 55 joka veisi rautatieasemalle, jonne muutenkin pääsee kävellen tai kaisaniemenkatua pitkin kulkevilla linja-autoilla. On varsin harkitsematonta että suunnitelmassa esitetään että linjan 18 eteläinen päätepysäkki sijaitsisi merisatamassa. Etelähelsingistä pääsee jokatapauksessa Töölööseen päin myös linjoilla 14 ja 24. Täten Kruunuhakalaiset olisivat varsin toisarvoisessa asemassa suhteessa eteläisessä kantakaupungissa asuviin. Mikäli 16 ja 18 linjat viedään pois Kruununhaasta, pyytäisin että "korvaavaa" linjaa 55 ei kuitenkaan liikennöitäisi Kruununhaan läpi Liisankatua pitkin. Esitetyttä tavalla, linja 55 ei palvelisi asukkaita mutta aiheuttaisi silti melua ja turhaa trafiikkia. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "BUSSILINJOJEN 16 JA 18 LIIKENNÖINTI" tähän luetteloonItämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2003 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
974 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18111 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1174 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
390 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
657 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1309 Luotu: 06.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1885 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6399 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12805 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
302 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
478 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1048 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1462 Luotu: 29.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10480 Luotu: 13.12.2020
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.