LINTUNEVAN PELASTAMINEN TURVETUOTANNOLTA / Help us to rescue a Lintuneva!
J. Virtanen Vieras |
/ #234 Kuntalaiset haluavat turvetuotantoa alueelleen25.10.2010 13:00Tilasto näyttää että Kurikasta ja Jurvasta (eli suon sijaintikunnasta) yhteensä 123 henkilöä on allekirjoittanut adressin. Laskutoimitus osoittaa sen olevan 0,79 % koko asukasmäärästä. Wikipedian mukaan Kurikan asukasluku oli 14 582 kuluvan vuoden syyskuun lopussa. En mitenkään halua vähätellä tuon luvun pienuutta, mutta se vaan kuitenkin reaalimaailmassa kertoo sen, kuinka häviävän pieni osa kuntalaisista oikeasti haluaa suojella Lintunevan. Kyllä kuntalaiset haluavat kaiken mahdollisen teollisen toiminnan kuntaansa. Tässä tapauksessa kunnan asukkaat ilmiselvästi tahtovat turvetuotannon etabloituvan kuntansa alueelle. Suomessa on turvetuotannossa noin 0,6 % koko valtakunnan suo-ja turvemaista. Vastustajien prosenttiluku tässä Lintunevan tapauksessa on 0,79 ja turvetuotannon osuus liki samaa luokkaa eli 0,6 %. Tästä voidaan päätellä kuinka häviävän pieniä ovat molemmat luvut. Turvetuotanto tarvitsee siis vain hyvin pienen osan koko suo-alasta, eli käytännössä sillä ei ole juuri mitään merkitystä ajatellen myös sitä tosiasiaa, että suota kyllä riittää kaikille osapuolille, myös suojelulle. Lintunevaa ei kuitenkaan tarvitse suojella. Sillä ei ole mitään erityistä luontoarvoa. Samoin turvetuotannon vastustajien määrä on erittäin vähäinen, eli samalla tavalla käytännössä sillä ei ole demokraattisessa yhteiskunnassa ja päätöksenteossa mitään merkitystä. Kyllä kuntalaisten enemmistön ääntä on kuultava. Ja vaikka vastustus-listoja on liikkeellä muitakin, niin niiden allekirjoittajista saadaan kasaan ainoastaan korkeintaan muutama prosentti koko kunnan asukasmäärästä. Ei voida kuvitella, että tuo muutaman prosentin vastustajien joukko voisi tulevan hankkeen kaataa. Kuntalaisten etu ja tahtotila vaatii tällaisten hankkeiden toteuttamisen. Eletäänhän me kuitenkin demokratiassa. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1490 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
841 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
582 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
419 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
289 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21244 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
994 Luotu: 12.06.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
180 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
171 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
168 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025