Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!
Vieras |
/ #1672 Re: Re: YK-liitto: Kansainvälinen holokaustin uhrien muistopäivä29.01.2012 15:58
Jumala on Oikeudenmukainen Tuomari. Hän teki liitos Israelin kansan kanssa, että kansa tottelisi Häntä ja olisi Hänen pappiskansansa, siis julistaisi ja opettaisi Hänestä, ja Yeshuasta, Messiaasta, Pelastajasta kaikkeen maailmaan. Israel rikkoi liiton uudestaan ja uudestaan. Liitto oli ehdollinen. JOS te olette kuuliaiset, NIIN SITTEN saatte syödä maan hyvyyttä ja minä siunaan teitä... MUTTA JOS te ette ole ole kuuliaiset, joudutte pakenemaan vihollisianne, ja joudutte kantamaan tekojenne seuraukset. Jne. Sekä siunaus-että kirouslistoja löytyy raamatusta paljon. Lupauksia - ja sanktioita, jos kansa ei pidä liittoa. Jumala oli ja on äärimmäisen kärsivällinen. Israel sai rikkoa liittoa ja Jumalaa vastaan vuosia, satoja vuosia, tuhansia vuosia. Mutta lopulta Jumalan oli oman oikeudenmukaisuutensa tähden pakko toimeenpanna myös sanktiot, koska Hän on myös Tuomari. Historiansa aikana Israel on siis rikkonut liiton lukemattomia kertoja, ja on saanut pienempiä ja suurempia tuomioita. Jumala saattoi lähettää nälänhädän tai viholliskansan Israelin kimppuun sanktioksi. Tai kansa joutui pakkosiirtolaisuuteen. Kuten Babyloniaan, tai toisen temppelin tuhon jälkeen diasporaan koko maailmaan lähes 2000 vuodeksi. Shoah, tai kuten länsimaissa sanotaan "holokausti" ('polttouhri') voidaan siis tulkita yhdeksi Jumalan sallimaksi sanktioksi siitä, ettei kansa pitänyt liittoa ja seurannut Jumalaansa ja ottanut vastaan Messiastaan, jonka Jumala heille lähetti. Tottakai myös muita tulkintoja on olemassa. Kuten että Paholainen vaikutti kaiken. Mutta ilman Jumalan sallimusta Paholainen ei olisi sihen kyennyt. Paholainen ei ole kaikkivaltias. Vain Jumala on.
Valitettavasti shoah ei tule jäämään juutalaisen kansan viimeisimmäksi tai edes suurimmaksi kansantuhoksi. Sak 13:8-9 kertoo:
Israelissa ja Lähi-Idässä tulee olemaan vielä käsittämättömän suuria sotia, joissa tulee kuolemaan miljoonia juutalaisia (vihollisen ydinaseet) ja kymmeniä miljoonia arabeja (Israelin ydinaseet). Mutta tämäkin on Jumalan sallimus, Hänen suunnitelmissaan. Raamatun mukaan Jumala tulee sotien kautta tuomitsemaan myös oman kansansa Israelin, hävittämään siitä 2/3, mutta loput 1/3 tulevat kääntymään Yeshuan, Messiaan puoleen ja sanomaan: Siunattu olkoon Hän, joka tulee Israelin Pyhän nimessä! He vastaanottavat Hänet Messiaakseen, saavat iankaikkisen pelastuksen, ja lopultakin he täyttävät sen tehtävän, joka Jumalalla on ollut Israelille alusta asti: heistä tulee JUmalan pappiskansa, joka julistaa Messiaansa kunniaa kaikille kansoille (uskovat on siihen mennnessä jo temmattu pois, eli Israelin jäännös jatkaa heidän lähetystehtäväänsä). Kaikki yhdessä, holokaustikin, palvelee Jumalan suurta suunnitelmaa. | ||
Kommentoi adressia |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46424 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
871 Luotu: 17.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
800 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
681 Luotu: 26.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2429 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
423 Luotu: 30.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10912 Luotu: 09.06.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
273 Luotu: 25.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
272 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
308 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
251 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
374 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
224 Luotu: 29.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1906 Luotu: 12.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
194 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
184 Luotu: 16.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
162 Luotu: 10.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
136 Luotu: 22.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
135 Luotu: 10.07.2025