Emme hyväksy Pirttipuron myyntiä
IkiOtso |
/ #9 "Aallon pohjalta aallon harjalle"30.01.2012 10:16"Asioista tavallisesti perillä olevat tahot" kommentoivat "mutu" tuntumalla Otavan Otsojen pientä jäsenmäärää tiloihin varrattuna. Olen Otsojen perustajajäsen vuodesta 1959 . Otavan Otsot on perustettu nuorten omasta aloitteesta, eikä "byrokratian rattaista". Edellinen lippukunta Savilahden Siniset kaatui Otavassa seurakunnan palkatun nuoriso-ohjaajan passiivisuuteen. Kuuluin siihenkin. Toimin Otavan Otsoissa vartiojohjajana, rahastonhoitajana ja lippukunnan varajohtajana. Tämän jälkeen olen paikkakuntalaisena seurannut Otsojen toimintaa ja jäsenmäärän kehitystä vuosittain. Jäsenmäärä on vaihdellut paristakymmenestä aina lähelle sataan partiolaiseen. Ei voida puhua mistään vakioluvusta Otsojen jäseninä. Yleensä partioon on tulossa enemmin uusia varhaisnuoria , kun vapaaehtoisten johtajien puutteen vuoksi voidaan ottaa. Osa uusista partiolaisista jää vuosiksi partioon ja heistä kasvaa uusia ohjaajia. Tämä on tosiasia ja näin tulevaisuus on taattu. Kävin "kuunteluoppilaana" Otavan Otsojen johtajapalaverissa viikko sitten. Ensi syksyn tilanne partiotoiminnan aktivoitumiseksi Otavassa näyttää hyvältä. Pitkään partiossa olleet motivoituneen partiojohtajat ovat saaneet opintonsa päätökseen ja ovat valmiit jatkamaan vapaaehtoistyötä nuorten parissa. Annetaan heidän pitää Pirttipuronsa. Se on Otavan ja seurakunnan etu pitkällä tähtäimellä nuorisotyön hyväksi. Vaapaaehtoistyössä on "hengen paloa", jota ei aina ole palkkatyötään nuorten kanssa tekevissä. Raimo Virtanen IkiOtso |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Emme hyväksy Pirttipuron myyntiä" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1694 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1266 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17962 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
990 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1281 Luotu: 06.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
644 Luotu: 12.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
585 Luotu: 08.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
590 Luotu: 07.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
444 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
442 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1779 Luotu: 04.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
279 Luotu: 13.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
736 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1020 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
232 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12775 Luotu: 15.07.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1439 Luotu: 29.04.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6340 Luotu: 29.11.2023
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
392 Luotu: 07.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.