Emme hyväksy Pirttipuron myyntiä
Elina Raittila |
/ #12 Re: Puolesta ja vastaan01.02.2012 13:54#10: Olisin vuosia sitten halunnut liittyä... - Puolesta ja vastaan Hei! Todella harmi, että kokemuksesi on huono. Partion avoimuudesta ja siitä estämmekö itse uusien aikuisten ja lasten mukaantulon keskustellaan parhaillaan ihan Suomen Partiolaisten tasolla ja monissa lippukunnissa. Valitettavasti usein käy niin, että toiminnasta saa sisäänpäin lämmenneen kuvan. Syitä voi tietysti olla monia, mutta minä luulen, että usein kyse on vain ajattelemattomuudesta. Ryhmät, jotka ovat toimineet vuosia yhdessä ovat tehneet omat tapansa ja uusia tulijoita ei huomioida tarpeeksi. Niinkuin kaikessa harrastustoiminnassa ja työpaikoilla partiossakin ehkä turhan usein ajatellaan, että "meillähän on aina tehty näin". Välillä ajatus- ja toimintatapoja olisi hyvä tuuletella. En tiedä, oletko pyrkinyt mukaan toimintaa silloin kun minä olen ollut Otsojen johtajistossa vai jo aiemmin. Jos se on ollut minun partiojohtaja-ajallani, niin pyydän anteeksi. Partion todellakin pitäisi olla harrastus, johon kaikki ovat tervetulleita omana itsenään ja kaikkia kunnioitetaan. Kiinnitämme siihen jatkossa enemmän huomiota. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
387 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1614 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17915 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
83 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
565 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1445 Luotu: 16.02.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1416 Luotu: 13.01.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
883 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1272 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12767 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus kansanedustajille: ei vieraan vallan sotilastukikohtia Suomeen!
3579 Luotu: 07.11.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1437 Luotu: 29.04.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
439 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10444 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
722 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1016 Luotu: 04.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1237 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
229 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
437 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
652 Luotu: 27.04.2024